Kuherruskuukausi on ohi!

Olen monasti verrannut suhdetta työnantajan ja työntekijän välillä parisuhteeseen. Suhteessa on ylä- ja alamäkiä, hyviä ja pahoja päiviä. Ihan alussa kosiskellaan ja tutkaillaan puolin jos toisin, että minkähänlainen voisi suhde olla ja saisiko sen toimimaan. Onko kandidaatti menestyvä ja hohdokas, onko toimiala kuin julkkiksen kanssa eläisi eli lööpeissä päivän puheenaihe, vai tyytyisikö sitä tavisfirmaan. Onko kandidaatti hyvävarainen ja näkyykö se palkassa, vai tuleeko mentyä kimppaan kitupiikin kanssa. Onko toimenkuva kohdallaan, eli vastaako molemminpuoliset odotukset toisiaan. Koollakin on merkitystä. Työsuhteen alussa on ihanaa huumaa, ja siitä sitten vähitellen elämä tasaantuu jokapäiväiseksi. Jossain välissä voi tulla tilanne, jolloin jomman kumman osapuolen päätöksellä lähdetään eri suuntiin. Hurjin alkuhuuma minun työsuhteessani alkaa olla olla ohi, eli kuherruskuukausi, lähes minuutilleen, on vietetty. On tullut oikeita työtehtäviä, ja odotuksia työsuoritusten suhteen on ladattu sähköposti täyteen. Joku on ilmeisesti unohtanut mainita työnantajalle, että suhteen molemminpuolisen hyvinvoinnin osalta on tärkeää, että elämää työsuhteen ulkopuolella on, eikä kaikki aika pyöri suhteen ympärillä. Ollaan tässä silti todella hyvällä mielellä, ilmeisesti molemmin puolin. Hauskaa on ollut, ja vaikka kiirettä riittää, on ihanaa saada oppia paljon uusia asioita.

Työkuorman räjähtämisen lisäksi kuherruskuukauden ohi meno on näkynyt tällä toisella reissullani Costa Ricaan (juu terveisiä täältä kaikille lukijoille!). Tämän reissun hotelli ei ihan vastaa edellisen käynnin standardeja. Edellinen oli keskellä paratiisia, aamulla linnunlaulu herätti ja vuoristopurot solisivat. Tässä hotellissa kuuluu kiva liikenteenhurina, eikä luonnosta ole tietoakaan. Paitsi ne lehmät, jotka ammuivat ensimmäisenä aamuna kello 5. Mietin puolihorteissa, että missä tässä urbaanin autoviidakon keskellä voi lehmilaidun oikein olla, ja kun vihdoin vääntäydyin ylös, tulin siihen johtopäätökseen, että todennäköisin syy lehmien sijainnille hotellin välittömässä läheisyydessä olisi teurastamo. En ole uskaltautunut hotellin yläkerrokseen kurkkimaan aidan yli josko näin on asiain laita.

Toinen tavistyöntekijän maanpinnalle palauttava seikka on viihdytyksen puute. Kukaan ei ole kierrättämässä tulivuorille, kaupoille, laveille illallisille vuorten rinteille. Tässä vaiheessa kuitenkin kallistun siihen suuntaan, että syynä sekä hotelliin että viihdytyksen puutteeseen on se, että matkaan tällä kertaa ilman pomoani. Kun ei iso pomo ole mukana, niin tavistyöntekijä on vain tavistyöntekijä muitten joukossa. En todellakaan tätä kohtaloa valita, naureskelenpa vain itsekseni sitä, miten pomoille tässä firmassa kumarrellaan. Suotakoon kullekin oikeus omaan henkilökohtaiseen elämään! Hotelliakaan en moiti. Eilisiltainen illallinen hotellin ravintolassa oli varsin miellyttävä. Tilasin ruoan kanssa lasillisen viiniä. Tarjoilija toi vetoisuudeltaan sellaisen lasin, että siihen mahtui noin puoli pulloa Chilen tuottamaa jaloa juomaa, ja lasi oli täytetty melkein piri pintaan. Mukavasti ilta menee siinä "lasillisen" ääressä yksinäänkin, hyvä kirja seurana.

Paras seuraus sekä pomon puuttumisesta että kuherruskuukauden loppumisesta on se, että ihmiset vapautuvat seurassa, ja heihin pääsee tutustumaan paremmin. Vapaantuneena pomo- ja suorituspaineista työkaverini päätti tutustuttaa minut paikalliseen työpaikkaruokalaan kaupungin hohdokkaampien ravintoloiden sijaan. Työpaikkaruokala ei mitenkään kuvaa kyseistä paikkaa. Parempi termi olisi Koti ja Keittiö. Emäntä on kuin toinen äiti työntekijöille. Hän soitti sisäpuhelimella meille "ruoka on valmista, nyt syömään". Ruoka syödään kuin kodin keittiössä: "ruokasali" on kaksi 8 hengen pöytää, pöydät liinoitettu eriparisilla liinoilla ja katettu kaikenkirjavilla lautasilla, kupeilla ja laseilla. Emäntä kantaa salaatit, riisit, pavut, pääruoat, juomat jne. tarjolle pöytään kuin kotona, ja jokainen ammentaa itselleen siitä haluamansa annoksen ja santsaa lisää. Keittiö on vuosikymmenten takaisen muodin mukainen, kuin tavallisen kodin keittiö. Muutamankymmenen hengen toimistohenkilökunta pistäytyy keittiön puolella hakemassa jääkaapista juomista, kaapista mausteita ja pysähtyy keskustelemaan emännän kanssa avocadojen kypsyydestä. Ja se ruoka... ihanaa, herkullista kotiruokaa. Eikä kenelläkään ole kiire mihinkään, syödään kuin isona perheenä, ja emäntä, hän on todellakin kuin toinen äiti. Paras työpaikkaruokailukokemus ikinä!

Tästä ruokailukokemuksen kuvailusta tulikin sopivasti nälkä, täytyy lähteä taas tutustumaan hotellin ravintolan ruoka- ja juomatarjoiluun. Nauttikaahan elämästä!

Rakkaudella,

Äiti