Syksy on tulossa tännekin. Vielä sitä ei lämpötilasta juuri huomaa, päivällä on edelleenkin noin 35 astetta. Mutta iltaisin on jo hieman viileämpää. Selkeimmin syksyn tulon huomaa siitä, että illalla pimenee aikaisemmin. Tähän aikaan vuodesta kaipaan Suomeen. Kirpeät syysilmat, kauniit värit luonnossa, ihanan raikas tuoksu ilmassa. Nauttikaa minunkin puolestani! Kaikista vuodenajoista syksy on minulle eniten sisäisen muutoksen aikaa. Syksyn aktiviteetit alkavat, on kiva aloittaa kaikkea uutta tekemistä kun koko kesä on rentouduttu. Mieli pursuaa ideoita ja tarmoa, halua itsensä kehittämiseen. Ehkä se kaikki on imeytynyt selkäytimeen vuosien koulunpenkin kuluttamisen jälkeen, että kun syksy tulee, niin sitten taas opitaan. Vaikka elämänkoulussa.
Koska rakastan syysvaatteita ja -kenkiä, olen innolla syksyisin paneutunut myös ulkoiseen muutokseen. Vaatekaappiin on löytynyt uusia vaatekappaleita, ja kenkäkaupassa villiinnyn täysin. Täällä on muuten säätilan yksi erikoislisäpiste se, että käytännössä ympäri vuoden voi kulkea kauniissa kengissä! Yleensä muodonmuutos on mukavaa. Tänä vuonna asiat näyttävät olevan toisin. Kaikki alkoi siitä, kun viime viikolla kollega sanoi töissä, että oletkos tehnyt jotakin tukallesi, se näyttää ihan erilaiselta. Vedin suuni nyrpeän tiukaksi viivaksi ja totesin, että en ole, vaan kaikki on suuren hiustenlähdön ansiota. Minä luulen, että kyse on nyt vähintäänkin jonkinlaisesta puutetilasta, mutta lääkäri aikansa tukkaani nyittyään sanoi, että ei tässä mitään, ihan normaali. Eipä vaan katsonut sitä, miltä kokonaisuus näytti – tasaiseksi leikattu tukka näytti takaa siltä, että sieltä olisi kaksi kolmasosaa kynitty pois. Syytteli keväistä tyräleikkaustani, ja kyseli stressistä. No stressiä ei tässä ole ollut sen enempää viime aikoina, mutta ehkä neljässä vuodessa tehdyt kolme leikkausta ovat vaikuttaneet osaltansa asiaan. Se ei kuitenkaan kokonaan voi selittää sitä, miksi hiukset tällä tahdilla karisevat. Jos joku tietää, mikä voi aiheuttaa hirveitä hiustenlähtöjä, niin laittakaahan ylös. Menen ensi viikolla lääkärille, ja sanon suorat sanat, eikä muutama diagnoosiehdotus varmasti pahenna asiaa. Tämä tyttö kun ei turhista valita. Puoli vuotta kestin kipua ennen kuin menin tyrän vuoksi lääkärille. Vatsassa oli hurja repeämä, ei ihme että vähän, eikun paljon, sattui. Eli eiköhän tässä nyt lääkärin kannattaisi luottaa siihen, että potilas tietää mitä puhuu.
Kollegan kommenteista sain vihdoin potkun varata ajan kampaajalle. Kampaajakäynti on yleensä minulle ihana breikki. Ollaan vuosien varrella kampaajani kanssa tultu niin tutuiksi, että halataan aina kuin parhaatkin kaverit ja vaihdellaan kuulumisia. Se ystävällisyys taitaa kuulua toimenkuvaan, mutta mukavaa kuitenkin. Aina olen ollut tosi tyytyväinen hiuksiin käynnin jälkeen. Leikataan niin, että tämä näyttää vähän tuuheammalta, hän sanoi ja ryhtyi toimeen. Pitkät hiustenrippeet tippuivat lattialle, ja lopputulos oli, ei nyt sentään kynitty, mutta huomattavasti lyhyempi kuin entinen mitta. Kylmä hiki nousi pintaan ja paniikkikohtaus lähestyi, kun mielessä vilisivät ne kaksi kamalinta kertaa, kun hiukseni pilattiin. Kummallakin kerralla olin hiusmallina, luulin saavani kivat hiukset ja ihan ilmaiseksi. Hah hah. Ensimmäisellä kerralla kysyttiin, että tykkäätkö punaisesta. Lopputulos oli kirkkaan oranssi. Ne jotka tuntevat minut, nyt saa nauraa. Vieläkin harmittaa ja siitä on jo yli 20 vuotta. Toisella kerralla olin olevinani tarkempi. Sanoin suoraan, että en halua lyhyitä hiuksia. Ja tuloksena – pari pitkää haiventa niskassa ja muuten ihan poikatukka. Jee. Tämän leikkuukerran lopputulosta hetken asiaa sulateltuani kuitenkin totesin itsekseni, että ei tässä nyt auta ruveta poraamaan, eletään sillä mitä Luoja suo, nyt ainakin näyttää siltä että minulla on hiuksia, eikä hiirenhäntä. Ja minusta tämä näyttää ihan pirtsakalta ja nuorentavalta (tässä iässä tärkeää), ja tätä voi muotoilla vaikka miten, korvan taakse, kasvoille, kiinni, auki, kiharaksi, tikkusuoraksi ja siltä väliltä.
Pientä itsetunnon latistusta on kuitenkin tuonut se, että kukaan muu ei taida tästä hiusmallista pahemmin välittää, ja tästä minulla on suora todiste. Yleensä täällä on tapana, ainakin naisten kesken, tehdä kohteliaita kommentteja toisten kivoista vaatteista, koruista ja muista asusteista, ja tietysti hiuksista. Ainakin se on tapana kommentoida, että kas vain, olet käynyt kampaajalla, vaikka ei siihen sitten lisättäisikään, että näyttääpä kivalta. Tällä kertaa – ei yhtä ainoaa kommenttia, ei edes ilman sitä kohteliasta näyttääpä kivalta, ja nyt on jo kaksi työpäivää kulunut ja kymmeniä työkavereita ainakin ohimennen tavattu. Joko tulos on aivan karmiva, tai sitten muutos on shokki tälle yhteiskunnalle, jossa naisen kuin naisen normitukka on pitkä. No, koen muutekin olevani marginaaliryhmää – ulkomaalainen, liberaali, terveysintoilija, telkkarinvastustaja, en hae parisuhdetta, yksinhuoltaja joka pärjää omillaan, ei velkataakkaa, joten eiköhän yksi lyhyt tukka mene siinä sivussa.
Kuitenkin koen tarvetta luoda olemuksestani hieman feminiinisempää tasapainottamaan kadonneita kiehkuroitani. Luonnollinen aloituskohta on vaatevaraston uudistaminen. Jippii! Tänä syksynä kuitenkin viime kesän matkustelun synnit vielä painavat, tai siis pitävät pankkitilin saldon alhaisena. Ja lasten tarpeet koulun aloitukseen saavat prioriteettiaseman. Menevät pahaiset kasvamaan niin paljon, että vaatteita ja kenkiä saa olla yhtenään ostamassa. Pojan jalan kasvuvauhti on niin hurjaa, että jos sama tahti jatkuu, hänellä on aikuisena jalan koko 50. Sitten niitä saa olla kierrättämässä, vaikka käyttöikää vaatteille ja kengille tulee puolesta vuodesta vuoteen, ja ovat sen jälkeen ihan hyvässä kunnossa. Olisi minustakin mukava uusia koko vaate- ja kenkävarasto puolen vuoden välein, nii-in. Tosiasioita ei kuitenkaan voi ohittaa, joten äiti pistää vaatevaraston muutostarpeensa sivuun, ja alkaa miettiä muita muuttumismahdollisuuksia. Silittämättömien vaatteiden pino! Siitä metrin korkuisesta pinosta löytyykin monta vaatekappaletta, jotka olivat jo painuneet unholaan. Lopun vaatevaraston inventaario. Kun heitän pois ne vaatteet, joita en ole vuosiin käyttänyt, näkyvyyttä tulee nykyiseen vaatevarastoon. Silitän ja kokeilen. Hmmm. Pienoista kutistumista. Jaahas, tarvii ottaa myös tuo painonpudotus tähän muuttumisleikkiin mukaan. Mistä sitä aina vyötärölle kertyykin. Ja meikäläisellä ensimmäisenä aina vyötärölle. Olen kuulkaas niin monet kerrat kuullut, tutuilta ja tuntemattomilta, että oletkos raskaana. Tytärkin on useampaan kertaan todennut, että äiti onko sinulla vauva masussa, ja tullut taputtelemaan vatsaani, tai että äiti, näytät siltä että sinulla on vauva masussa. Totuus kuullan lasten suusta. Tässä asiassa laitan ainakin 90%, no tai ainakin 50%, ok 20% syystä sen kontoille, että olen kantanut lapsia vatsassani 18 kk, ja lisäksi sitä aluetta tyrän vuoksi on operoitu. Ehkä pitää ottaa nuo vatsalihasliikkeet myös ohjelmaan. Kymmenensataatuhatta vatsalihasta, eiköhän sitä sillä saa litteämmän vatsan.
Jollei olemassa olevan vaatevaraston suhteen kauhean pitkälle pötkitä, pitää ottaa käyttöön kengät ja asusteet. Kokeilkaahan kuulkaas, miten erilaiseksi saa jonkun vanhan vaatekappaleen, kun lisää leveän vyön, kaulaan kietaisee huivin, tai laittaa näyttävän kaulakorun, tai ranteet täyteen renkaita, mekon kanssa legginsit, tai mekon alle paidan. Luin netistä naisesta, joka vuoden ajan käytti samaa mustaa mekkoa (oli useampi kappale, mutta sama malli), ja sai asusteilla sen näyttämään ihan erilaiselta päivästä toiseen. Siinä hyvä esimerkki miten uusiokäyttää vanhaa. Kengät ovat heikkouteni. En kehtaa edes kertoa, kuinka monta paria minulla niitä on. Todetaan nyt vaan, että jos kuluttaisin yhdet kengät loppuun kävellen niissä kolme vuotta yhden päivän viikossa, minun pitäisi seuraavan kerran mennä kenkäkauppaan vasta vuosikausien päästä. Kokoelma ei tosin ole ihan vasta hankittu, vanhimmat ovat jo ainakin 10 vuotta. Joten jotkut niistä ovat varmaan tulleet jo toistamiseen muotiin! Ja minkä hiusten lyhyydessä menettää, sen kengän koron korkeudella kompensoi. Nelituumaiset jalkaan! Eiköhän näillä konsteilla selvitä muodonmuutoksesta. Tai sitten pitää vain sitäkin enemmän panostaa siihen henkiseen kehitykseen.
Mikä yhteensattuma! Juuri tätä kirjoitellessani soittivat lempivaateliikkeestäni. Kertoivat, että koko syys- ja talvikokoelma liikkeessä on tarjouksessa osta yksi, saat toisen puoleen hintaan. Asiakaspalvelua isolla A:lla, sanon minä, soittelevat uskollisille asiakkailleen ja kertovat että nyt voi säästää. Siis säästää sen teorian mukaan, jossa jokainen säästetty prosentti on voittoa, huolimatta siitä kuinka paljon rahaa loppupelissä kuluu. Eikä kyseessä ole edes mikään high end boutique, vaan ihan tavallinen normaalihintainen kauppa. Omistaja on ihan yhtä ystävällinen kuin kampaajanikin, aina halataan ja vaihdellaan kuulumisia. Imarteluiden tulva pehmittää kovankin kitsastelijan lompakon lukkomekanismin. Omistaja osaa lisäksi antaa aivan loistavia pukeutumisvinkkejä, joka ikiseen sieltä ostettuun vaatekappaleeseen olen ollut tosi tyytyväinen ja käytän niitä usein. Kirottua, nyt on suuri kiusaus. Tämän kirjoituksen myötä olin ehtinyt jo virittäytyä sellaiseen syysmuutoshurmokseen, että täytyy varmaan kaivella sukanvartta!
Rakkaudella,
Äiti
Koska rakastan syysvaatteita ja -kenkiä, olen innolla syksyisin paneutunut myös ulkoiseen muutokseen. Vaatekaappiin on löytynyt uusia vaatekappaleita, ja kenkäkaupassa villiinnyn täysin. Täällä on muuten säätilan yksi erikoislisäpiste se, että käytännössä ympäri vuoden voi kulkea kauniissa kengissä! Yleensä muodonmuutos on mukavaa. Tänä vuonna asiat näyttävät olevan toisin. Kaikki alkoi siitä, kun viime viikolla kollega sanoi töissä, että oletkos tehnyt jotakin tukallesi, se näyttää ihan erilaiselta. Vedin suuni nyrpeän tiukaksi viivaksi ja totesin, että en ole, vaan kaikki on suuren hiustenlähdön ansiota. Minä luulen, että kyse on nyt vähintäänkin jonkinlaisesta puutetilasta, mutta lääkäri aikansa tukkaani nyittyään sanoi, että ei tässä mitään, ihan normaali. Eipä vaan katsonut sitä, miltä kokonaisuus näytti – tasaiseksi leikattu tukka näytti takaa siltä, että sieltä olisi kaksi kolmasosaa kynitty pois. Syytteli keväistä tyräleikkaustani, ja kyseli stressistä. No stressiä ei tässä ole ollut sen enempää viime aikoina, mutta ehkä neljässä vuodessa tehdyt kolme leikkausta ovat vaikuttaneet osaltansa asiaan. Se ei kuitenkaan kokonaan voi selittää sitä, miksi hiukset tällä tahdilla karisevat. Jos joku tietää, mikä voi aiheuttaa hirveitä hiustenlähtöjä, niin laittakaahan ylös. Menen ensi viikolla lääkärille, ja sanon suorat sanat, eikä muutama diagnoosiehdotus varmasti pahenna asiaa. Tämä tyttö kun ei turhista valita. Puoli vuotta kestin kipua ennen kuin menin tyrän vuoksi lääkärille. Vatsassa oli hurja repeämä, ei ihme että vähän, eikun paljon, sattui. Eli eiköhän tässä nyt lääkärin kannattaisi luottaa siihen, että potilas tietää mitä puhuu.
Kollegan kommenteista sain vihdoin potkun varata ajan kampaajalle. Kampaajakäynti on yleensä minulle ihana breikki. Ollaan vuosien varrella kampaajani kanssa tultu niin tutuiksi, että halataan aina kuin parhaatkin kaverit ja vaihdellaan kuulumisia. Se ystävällisyys taitaa kuulua toimenkuvaan, mutta mukavaa kuitenkin. Aina olen ollut tosi tyytyväinen hiuksiin käynnin jälkeen. Leikataan niin, että tämä näyttää vähän tuuheammalta, hän sanoi ja ryhtyi toimeen. Pitkät hiustenrippeet tippuivat lattialle, ja lopputulos oli, ei nyt sentään kynitty, mutta huomattavasti lyhyempi kuin entinen mitta. Kylmä hiki nousi pintaan ja paniikkikohtaus lähestyi, kun mielessä vilisivät ne kaksi kamalinta kertaa, kun hiukseni pilattiin. Kummallakin kerralla olin hiusmallina, luulin saavani kivat hiukset ja ihan ilmaiseksi. Hah hah. Ensimmäisellä kerralla kysyttiin, että tykkäätkö punaisesta. Lopputulos oli kirkkaan oranssi. Ne jotka tuntevat minut, nyt saa nauraa. Vieläkin harmittaa ja siitä on jo yli 20 vuotta. Toisella kerralla olin olevinani tarkempi. Sanoin suoraan, että en halua lyhyitä hiuksia. Ja tuloksena – pari pitkää haiventa niskassa ja muuten ihan poikatukka. Jee. Tämän leikkuukerran lopputulosta hetken asiaa sulateltuani kuitenkin totesin itsekseni, että ei tässä nyt auta ruveta poraamaan, eletään sillä mitä Luoja suo, nyt ainakin näyttää siltä että minulla on hiuksia, eikä hiirenhäntä. Ja minusta tämä näyttää ihan pirtsakalta ja nuorentavalta (tässä iässä tärkeää), ja tätä voi muotoilla vaikka miten, korvan taakse, kasvoille, kiinni, auki, kiharaksi, tikkusuoraksi ja siltä väliltä.
Pientä itsetunnon latistusta on kuitenkin tuonut se, että kukaan muu ei taida tästä hiusmallista pahemmin välittää, ja tästä minulla on suora todiste. Yleensä täällä on tapana, ainakin naisten kesken, tehdä kohteliaita kommentteja toisten kivoista vaatteista, koruista ja muista asusteista, ja tietysti hiuksista. Ainakin se on tapana kommentoida, että kas vain, olet käynyt kampaajalla, vaikka ei siihen sitten lisättäisikään, että näyttääpä kivalta. Tällä kertaa – ei yhtä ainoaa kommenttia, ei edes ilman sitä kohteliasta näyttääpä kivalta, ja nyt on jo kaksi työpäivää kulunut ja kymmeniä työkavereita ainakin ohimennen tavattu. Joko tulos on aivan karmiva, tai sitten muutos on shokki tälle yhteiskunnalle, jossa naisen kuin naisen normitukka on pitkä. No, koen muutekin olevani marginaaliryhmää – ulkomaalainen, liberaali, terveysintoilija, telkkarinvastustaja, en hae parisuhdetta, yksinhuoltaja joka pärjää omillaan, ei velkataakkaa, joten eiköhän yksi lyhyt tukka mene siinä sivussa.
Kuitenkin koen tarvetta luoda olemuksestani hieman feminiinisempää tasapainottamaan kadonneita kiehkuroitani. Luonnollinen aloituskohta on vaatevaraston uudistaminen. Jippii! Tänä syksynä kuitenkin viime kesän matkustelun synnit vielä painavat, tai siis pitävät pankkitilin saldon alhaisena. Ja lasten tarpeet koulun aloitukseen saavat prioriteettiaseman. Menevät pahaiset kasvamaan niin paljon, että vaatteita ja kenkiä saa olla yhtenään ostamassa. Pojan jalan kasvuvauhti on niin hurjaa, että jos sama tahti jatkuu, hänellä on aikuisena jalan koko 50. Sitten niitä saa olla kierrättämässä, vaikka käyttöikää vaatteille ja kengille tulee puolesta vuodesta vuoteen, ja ovat sen jälkeen ihan hyvässä kunnossa. Olisi minustakin mukava uusia koko vaate- ja kenkävarasto puolen vuoden välein, nii-in. Tosiasioita ei kuitenkaan voi ohittaa, joten äiti pistää vaatevaraston muutostarpeensa sivuun, ja alkaa miettiä muita muuttumismahdollisuuksia. Silittämättömien vaatteiden pino! Siitä metrin korkuisesta pinosta löytyykin monta vaatekappaletta, jotka olivat jo painuneet unholaan. Lopun vaatevaraston inventaario. Kun heitän pois ne vaatteet, joita en ole vuosiin käyttänyt, näkyvyyttä tulee nykyiseen vaatevarastoon. Silitän ja kokeilen. Hmmm. Pienoista kutistumista. Jaahas, tarvii ottaa myös tuo painonpudotus tähän muuttumisleikkiin mukaan. Mistä sitä aina vyötärölle kertyykin. Ja meikäläisellä ensimmäisenä aina vyötärölle. Olen kuulkaas niin monet kerrat kuullut, tutuilta ja tuntemattomilta, että oletkos raskaana. Tytärkin on useampaan kertaan todennut, että äiti onko sinulla vauva masussa, ja tullut taputtelemaan vatsaani, tai että äiti, näytät siltä että sinulla on vauva masussa. Totuus kuullan lasten suusta. Tässä asiassa laitan ainakin 90%, no tai ainakin 50%, ok 20% syystä sen kontoille, että olen kantanut lapsia vatsassani 18 kk, ja lisäksi sitä aluetta tyrän vuoksi on operoitu. Ehkä pitää ottaa nuo vatsalihasliikkeet myös ohjelmaan. Kymmenensataatuhatta vatsalihasta, eiköhän sitä sillä saa litteämmän vatsan.
Jollei olemassa olevan vaatevaraston suhteen kauhean pitkälle pötkitä, pitää ottaa käyttöön kengät ja asusteet. Kokeilkaahan kuulkaas, miten erilaiseksi saa jonkun vanhan vaatekappaleen, kun lisää leveän vyön, kaulaan kietaisee huivin, tai laittaa näyttävän kaulakorun, tai ranteet täyteen renkaita, mekon kanssa legginsit, tai mekon alle paidan. Luin netistä naisesta, joka vuoden ajan käytti samaa mustaa mekkoa (oli useampi kappale, mutta sama malli), ja sai asusteilla sen näyttämään ihan erilaiselta päivästä toiseen. Siinä hyvä esimerkki miten uusiokäyttää vanhaa. Kengät ovat heikkouteni. En kehtaa edes kertoa, kuinka monta paria minulla niitä on. Todetaan nyt vaan, että jos kuluttaisin yhdet kengät loppuun kävellen niissä kolme vuotta yhden päivän viikossa, minun pitäisi seuraavan kerran mennä kenkäkauppaan vasta vuosikausien päästä. Kokoelma ei tosin ole ihan vasta hankittu, vanhimmat ovat jo ainakin 10 vuotta. Joten jotkut niistä ovat varmaan tulleet jo toistamiseen muotiin! Ja minkä hiusten lyhyydessä menettää, sen kengän koron korkeudella kompensoi. Nelituumaiset jalkaan! Eiköhän näillä konsteilla selvitä muodonmuutoksesta. Tai sitten pitää vain sitäkin enemmän panostaa siihen henkiseen kehitykseen.
Mikä yhteensattuma! Juuri tätä kirjoitellessani soittivat lempivaateliikkeestäni. Kertoivat, että koko syys- ja talvikokoelma liikkeessä on tarjouksessa osta yksi, saat toisen puoleen hintaan. Asiakaspalvelua isolla A:lla, sanon minä, soittelevat uskollisille asiakkailleen ja kertovat että nyt voi säästää. Siis säästää sen teorian mukaan, jossa jokainen säästetty prosentti on voittoa, huolimatta siitä kuinka paljon rahaa loppupelissä kuluu. Eikä kyseessä ole edes mikään high end boutique, vaan ihan tavallinen normaalihintainen kauppa. Omistaja on ihan yhtä ystävällinen kuin kampaajanikin, aina halataan ja vaihdellaan kuulumisia. Imarteluiden tulva pehmittää kovankin kitsastelijan lompakon lukkomekanismin. Omistaja osaa lisäksi antaa aivan loistavia pukeutumisvinkkejä, joka ikiseen sieltä ostettuun vaatekappaleeseen olen ollut tosi tyytyväinen ja käytän niitä usein. Kirottua, nyt on suuri kiusaus. Tämän kirjoituksen myötä olin ehtinyt jo virittäytyä sellaiseen syysmuutoshurmokseen, että täytyy varmaan kaivella sukanvartta!
Rakkaudella,
Äiti
Ihana kirjoitus, Täytyy myöntää, että luulin hetken lukevani omia ajatuksiani, tosin täällä suomen rajojen sisällä & avopuolisona.. : ) Syksy täällä todellakin tekee tuloaan, tänään ihana auringon lämmittämä päivä, tälläisena päivänä pitäisi pakata eväät reppuun ja suunnistaa metsään, mutta koko perhe makaa sohvilla kuumeen kourissa... =(
ReplyDeleteTerkuin, 3 lapsen äiti