Tajusin tuossa männä viikolla, että siitä on aika tasan tarkkaan 4 kuukautta, kun sain tietää, että duuni loppuu. Tuli pieni kriisinpoikanen. Neljä kuukautta, eikä uudesta työpaikasta hajuakaan. Yrityksestä ei ole puutetta. Uranvaihtokurssi, 12 viikkoa, tehty. Verkostoituminen, tehty, ja jatkuu. Resume, päivitetty, höylätty niin että pitäisi tarttua kaiken maailman automaattisten lukulaitteiden seulaan. Se on kuulkaas raakaa peliä täällä. Pelkällä CV:llä ei pärjää, eikä sillä, että osaa hommansa. Pitää osata myydä itsensä. Tehdä itsestään brändi, joka on ratkaisu työnantajan joka ongelmaan, ja resume on kuin mainoslehtinen. LinkedIn, päivitetty, viilattu niin että kaikki mahdolliset hakusanat löytyvät ja toivottavasti täsmäävät jonkun työnantajan kandidaattihakuun. Monsterit, dicet, indeedit jne jne jne päivitetty viimeisimmillä uratiedoilla, ja joka viikko orjallisesti hieman muuteltu, jotta resume aktiivisena ponnahtaa varmasti jonkun työnantajan kandidaattihakuun. Se on kuulkaas oltava aikamoinen hakkeri, jotta saa äänensä kuuluviin.
Siinä huonot uutiset. Hyvät uutiset ovat siinä, että sain töissä parin kuukauden jatkoajan. Onneksi. Viime vuoden kaksi viimeistä kuukautta olivat ihan kuolleita. Mitään ei tapahtunut, edes head hunterit eivät soitelleet. Nyt vuoden alusta on onneksi vilkastunut. Headhunterit soittelivat joka päivä vuoden pari ensimmäistä viikkoa. Tulin siihen tulokseen, että jokaista avointa työpaikkaa on yksi headhunter. Tai viisi. Nimittäin viisi eri headhunteria soitteli yhdestä ja samaisesta avoimesta paikasta… Oli yksi oikea haastattelukin, ja sen seurauksena pieni parin tunnin jonkin sortin soveltuvuustesti. Valitettavasti senkään suhteen ei asia edennyt, mutta olipahan harjoittelua sekin.
Näiden kokemusten perusteella voi tehdä seuraavan suosituksen: jos haluat kokea jatkuvaa, turhautumista, huonommuutta ja epäonnistumista, niin yritähän työnhakemista! Työpaikkailmoituksia selatessa huomaat, että tuohonkaan et kelpaa, tuotakaan et osaa. Sitten kun joku sinnepäin työpaikka löytyy, niin sieltä ei edes vaivauduta vastaamaan, että kiitos ei. Itseään saa toistaa sataan kertaan, rekrytoijasta ja headhunterista sadanteen, sama tarina uudelleen ja uudelleen. Toinen osapuoli ei ymmärrä mitä teet ja osaat, tai mitkä oikeasti ovat työn vaatimukset, tai kysyy muuten vaan tyhmiä. Tai sitten et itse ymmärrä toisen osapuolen älyttömän hyviä kysymyksiä, jotka saavat sinut näyttämään tyhmääkin tyhmemmältä. Tai sitten vain et ymmärrä… kun toisen osapuolen aksentti on niin vaikeaselkoinen, että lopetat ”Anteeksi, voisitko toistaa” –kommentit kuudennen yrityksen jälkeen.
Olo on kuin kilpajuoksijalla, joka innoissaan otti hurjan spurtin alussa, ja kulutti siihen kaikki voimansa, tietämättä että matka ei ollutkaan 100 metrin juoksu, vaan paljon pidempi. Alkuspurtista on palauduttava ja jaoteltava jäljelläolevat voimat matkan pituuden mukaan. Toivottavasti kyseessä ei sentään ole maraton. Alun ”nythän voin tehdä mitä tahansa” –innokkuus on tosiaan haihtunut. Vastenmielisyys työnhaku- ja haastatteluprosessia kohtaan on kasvanut hurjasti. Haluanko edes, että kukaan ottaa vakavissaan yhteyttä, kun en jaksaisi enää olla pirteä, kuulostaa innostuneelta ja haastatella haastatella haastatella.
Eräs tulkinta mayaintiaanien ajanlaskusta on se, että maailmanloppu tulee joulukuun 21. 2012. Sinne asti riittävät työttömyyskorvaukset, ei kun odottelemaan. NASA tosin ei tue tätä teoriaa http://www.nasa.gov/topics/earth/features/2012.html, ehkä pitäisi olla joku suunnitelma kaiken varalta. Kiva että ottavat asian ja ihmisten huolen vakavasti. NASAssa voisikin olla mukava olla töissä, viime kesän vierailu sinne oli mielikuvitusta kiihottava! Eikun tutkailemaan.
Rakkaudella,
Äiti
Siinä huonot uutiset. Hyvät uutiset ovat siinä, että sain töissä parin kuukauden jatkoajan. Onneksi. Viime vuoden kaksi viimeistä kuukautta olivat ihan kuolleita. Mitään ei tapahtunut, edes head hunterit eivät soitelleet. Nyt vuoden alusta on onneksi vilkastunut. Headhunterit soittelivat joka päivä vuoden pari ensimmäistä viikkoa. Tulin siihen tulokseen, että jokaista avointa työpaikkaa on yksi headhunter. Tai viisi. Nimittäin viisi eri headhunteria soitteli yhdestä ja samaisesta avoimesta paikasta… Oli yksi oikea haastattelukin, ja sen seurauksena pieni parin tunnin jonkin sortin soveltuvuustesti. Valitettavasti senkään suhteen ei asia edennyt, mutta olipahan harjoittelua sekin.
Näiden kokemusten perusteella voi tehdä seuraavan suosituksen: jos haluat kokea jatkuvaa, turhautumista, huonommuutta ja epäonnistumista, niin yritähän työnhakemista! Työpaikkailmoituksia selatessa huomaat, että tuohonkaan et kelpaa, tuotakaan et osaa. Sitten kun joku sinnepäin työpaikka löytyy, niin sieltä ei edes vaivauduta vastaamaan, että kiitos ei. Itseään saa toistaa sataan kertaan, rekrytoijasta ja headhunterista sadanteen, sama tarina uudelleen ja uudelleen. Toinen osapuoli ei ymmärrä mitä teet ja osaat, tai mitkä oikeasti ovat työn vaatimukset, tai kysyy muuten vaan tyhmiä. Tai sitten et itse ymmärrä toisen osapuolen älyttömän hyviä kysymyksiä, jotka saavat sinut näyttämään tyhmääkin tyhmemmältä. Tai sitten vain et ymmärrä… kun toisen osapuolen aksentti on niin vaikeaselkoinen, että lopetat ”Anteeksi, voisitko toistaa” –kommentit kuudennen yrityksen jälkeen.
Olo on kuin kilpajuoksijalla, joka innoissaan otti hurjan spurtin alussa, ja kulutti siihen kaikki voimansa, tietämättä että matka ei ollutkaan 100 metrin juoksu, vaan paljon pidempi. Alkuspurtista on palauduttava ja jaoteltava jäljelläolevat voimat matkan pituuden mukaan. Toivottavasti kyseessä ei sentään ole maraton. Alun ”nythän voin tehdä mitä tahansa” –innokkuus on tosiaan haihtunut. Vastenmielisyys työnhaku- ja haastatteluprosessia kohtaan on kasvanut hurjasti. Haluanko edes, että kukaan ottaa vakavissaan yhteyttä, kun en jaksaisi enää olla pirteä, kuulostaa innostuneelta ja haastatella haastatella haastatella.
Eräs tulkinta mayaintiaanien ajanlaskusta on se, että maailmanloppu tulee joulukuun 21. 2012. Sinne asti riittävät työttömyyskorvaukset, ei kun odottelemaan. NASA tosin ei tue tätä teoriaa http://www.nasa.gov/topics/earth/features/2012.html, ehkä pitäisi olla joku suunnitelma kaiken varalta. Kiva että ottavat asian ja ihmisten huolen vakavasti. NASAssa voisikin olla mukava olla töissä, viime kesän vierailu sinne oli mielikuvitusta kiihottava! Eikun tutkailemaan.
Rakkaudella,
Äiti
