Tervetuloa

Tervetuloa

Monday, August 30, 2010

Tarvitaan: ruohonleikkauksen opettaja, miel. kokemusta ruohonleikkuripelkotiloista

Sain tänään kaksi työtarjousta. Toinen tuli mieheltä, joka oli asentamassa naapurille pihaan kastelujärjestelmää. Huhkin samanaikaisesti oman pihani kimpussa, laulatin sitä aiemmin mainittua pensastrimmeriä, ja toisena aseenani oli oksaleikkuri. Trimmeri oli muuten pitkän aikaan käyttämättömänä. Edellisen kerran pensaita katkoessani katkaisin myös trimmeriin kytketyn sähköjohdon... Iloisesti leimahti! Ei tullut sähköiskua, mutta sulakkeet kyllä meni. Siitä viisastuneena tänään vähän varovaisemmin.

No niin, takaisin työtarjouksiin. Kastelujärjestelmämies ilmeisesti huomasi, että siinäpä vasta työteliäs rouva, ei kavahda kovaäänisiä laitteita (paitsi sitä ruohonleikkuria mutta sitä hän ei millään voinut arvata), hikeä ja raskasta ruumiillista työtä, ja huikkasi kadun toiselta puolelta leikillään, että sinunhan pitäisi tulla minulle tekemään hommia. No mikäpä siinä, sanoin minä. Kyllähän sitä puutarhoja hoitaisi, varsinkin jos saisi hyvän palkan. Tämä kohta pitää valitettavasti uranvaihdon jäissä. Tilanteesta tuli hetkeksi hieman kiusallinen, kun kastelujärjestelmämiehen oma työporukka oli siinä vieressä maata kaivamassa. Varmaan ajattelivat, että kohta tulee potkut, ollaan hoidettu hommat huonosti kun pomo haluaa tuollaisen mimmin palkata. No siihen sitten naapurin rouva paikalle, se, jolle tätä kastelujärjestelmää oltiin asentamassa. Hetken työmiesten tekemisiä tarkasteltuaan hän ruhtyi tutkailemaan oksankarsintaprojektiani, ja huikkasi myös, että tulehan hänellekin tekemään harvennushommia. No mikäpä siinä, sanoin minä.

Oman kokemukseni mukaan, eli suppealla otannalla, ei edes googletilastoa tukemassa väitettä, naiset eivät täällä metropolin alueella ole kovin hanakoita ulkotöihin tarttumaan. Tai muutenkaan erityisen työteliäitä. Suomalaiselle on selkäytimeen juurrutettu, että jollei työtä tee, sen ei pidä leipää syömän. Mikään työ ei ole liian pieni, etteikö sitä voisi hoitaa tänään jättämättä sitä huomiseksi, sillä sen minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Työ määrittelee suomalaisen, ja työteliäitä, kaikkensa antavia ihmisiä arvostetaan. Ei sen vaimon ulkonäöllä niin väliä, kunhan on toimelias!

Sinänsä ihan hyvä, että osataan ottaa rennommin, mutta ei sitä aina avuttomaksi pidä heittäytyä, varsinkaan jos ei ole miestä talossa. Täällä suburbiassa vaan harvemmin näkee naisia puutarhahommien raskaimmissa töissä. Niinpä koen täällä itseni varsinaiseksi kummajaiseksi, kun teen puutarhahommia hiki hatussa, nostelen kiviä ja kärrään hiekkaa, ihan oikealla haravalla hiirenhiljaaa haravoin useampaan kertaan syksyllä lehtiä, enkä terrorisoi koko naapurustoa lehtipuhaltimella. Ehkä ne naapurit jossain vaiheessa toteavat että hullu mikä hullu, ja jättävät silmien pyörittelyn sikseen.

Omin silmin olen kyllä nähnyt, että joku muukin kuin kastelujärjestelmämies täällä arvostaa naisten työteliäisyyttä puutarhahommissa. En siis omin silmin ko. henkilöä ole nähnyt enkä tavannut, mutta luin hänen online deittisivulle jättämänsä seuranhakuilmoituksen: "en tule leikkaamaan nurmikkoasi". Ehkä pitäisi päästä eroon siitä ruohonleikkurikammosta!

Rakkaudella,
Äiti

Sunday, August 15, 2010

Miksi monet hyvät miehet ovat köyhiä

Edellisen vakavamielisen pohdiskelun jälkeen vähän kevyempään aiheeseen, kun on punkkulasikin kerran lauantai-illan kunniaksi juotu, ja juttu luistaa. Mieltäni on nimittäin askarruttanut jo jonkin aikaa se, että miksi hyvät miehet ovat köyhiä. Kaiken todennäköisyyden mukaan ylimpään tuloluokkaan on myös kertynyt hyviä miesyksilöitä, ja alimpaan tuloluokkaan niitä, joita ei olisi koskaan toivonut tapaavansa. Ja koska tämä ei ole eksaktia tiedettä, niin kenenkään ei tule mieltään pahoittaman tästä pohdiskelusta, vaan on huomioitava, että tämä miesotos kattaa osan omaan henkilökohtaiseen ystäväpiiriini tällä hetkellä kuuluvista miehistä, yhdistäen nämä vallalla oleviin stereotypioihin.

Aloitetaan hyvän miehen määritelmällä. Jokaisella meistä on varmasti oma listansa niistä luonteenpiirteistä, jotka kuvaavat hyvää miestä, ja tässä muutama yleisesti tunnettu asia: Hyvä mies ei ole väkivaltainen, alkoholisti tai narkkari. Hyvä mies on uskollinen, huomaavainen, ystävällinen ja kohtelias. Hyvä mies tekee työnsä ja kantaa vastuunsa. Naisille tärkeitä ominaisuuksia ovat miehekäs, hauska, romanttinen, ja muistaa merkkipäivät. Kun kaivaudutaan näiden yleisesti tunnettujen ominaisuuksien ja itsestäänselvyyksien alle, alkaa tulla esille enemmän ominaisuuksia, jotka ovat erilailla tärkeitä eri ihmisille. Omaan listaani on tullut lisäksi seuraavia ominaisuuksia: pitää huolta perheestään, viettää aikaa perheensä kanssa, on kiinnostunut perheen jäsenten elämästä, tekemisistä, ajatuksista, on hyvä isä ja roolimalli lapsilleen, osoittaa lapsilleen, että rakastaa näitä. Oheiset asiat eivät mielessä käyneet sinkkuaikana. Muita minulle tärkeitä ominaisuuksia ovat hyväsydämisyys ja empatiakyky, positiivinen luonne ja elämänasenne, auttamishalu, halu tehdä hyvää, epäitsekkyys, terve maalaisjärki päässä, kärsivällisyys, kuuntelutaito, periksiantamattomuus, sisäinen ryhti ja itseluottamus. No johan oli toivelista! Jos joku tätä lukee ja kokee täyttävänsä vaatimukset, niin ota yhteyttä allekirjoittaneeseen, hakemuksia vastaanotetaan! Ylipaino ja hiustenlähtö ei este, kerjäläisen kelkannarut älkööt vaivautuko.

…Tulikohan yksi viinilasi liikaa…

Nyt stereotypioiden kimppuun, halusin siis pohdiskella vastakkainasettelua köyhä mies – rikas mies, ymmärtäen tietysti, että molemmissa ryhmissä on sekä hyviä että huonoja yksilöitä. Mutta kun stereotypioiden pohdiskelu on vaan niin mukavaa, melkein kuin juoruilu tai leimaaminen koko kansakunta yhdellä yleiskattavalla totuudella – ruotsalaiset- , niin pitäydymme stereotypioissa yksilötasolle paneutumatta. Kuvitelkaahan mielessänne rikas mies. Kiireinen, menestyvä maailmanvalloittaja, kylmäverinen ja sydämetön oman edun tavoittelija, pilviä hipova palkka, räätälöity puku päällä, kännykkä korvalla, Mersu ja kiillotetut nahkakengät, kotona valkoisessa omakotitalossa vaimo ja lapset, vaimolla kashmirneule yllä, helmet kaulassa ja lasillinen (pullollinen) vuosikertaviiniä lasissa, odottaen miestään kotiin neuvottelusta, asiakastapaamisesta, konferenssista ulkomailla. Rikkaan miehen maailmaan ei mahdu monta muuta asiaa kuin menestyminen, valta, status, rikastuminen lisää, oman egon pönkittäminen, kulutus, mammona, ulkoiset puitteet. Muut ihmiset ovat olemassa vain häntä varten. Perhe, no sehän kuuluu olla. Lapset - älkää häiritkö isiä, isillä on paljon töitä.

Entäpä köyhä mies. Mies, jolla on paljon ollut, mutta sitten paljon on otettu pois, voi olla yllättävän nöyrä. Tämä nöyryys lannoittaa hyvän miehen luonteenpiirteitä. Mies on ryhtynyt ajattelemaan itseään osana isoa kokonaisuutta, ei yksittäisenä toimijana, jonka tehtävänä on porskuttaa eteenpäin muita huomioimatta. Hänellä ei ole rahaa tuhlata elämän turhuuksiin, vaan on pakko paneutua niihin elämän asioihin, jotka oikeasti tuovat onnea, mutta jotka usein hukkuvat kulutuksen ja hektisen elämän pyörteisiin. Lasten menettämisen pelko on muuttanut miestä niin, että hän on läsnä lapsilleen, ja opastaa heitä kärsivällisesti elämän tiellä, antaa heille kaikkensa, tekee kaikkensa heidän puolesta. Hän on avulias, sillä on joutunut itsekin nöyrtymään ja turvautumaan apuun, ja ymmärtää avun tarvitsijoiden vaikean tilanteen. Hän auttaa auttamisen ilosta. Hän on nöyrtymisen myötä pehmennyt ja avautunut muiden tunteille ja tarpeille. Hän on joutunut myöntämään itselleen, että ei olekaan aina oikeassa, ja oppinut tekemään kompromisseja ja uhrauksia toisten hyväksi. Arvostamaan läheisiä, jotka ovat mukana elämän myötä- ja vastamäessä.

Eikö tullutkin vedettyä aika hyvät stereotypiat? Mutta vakavasti. Nöyryys on hyvä elämänkoulun opettaja. Nöyräksi on aika hankala oppia, jos elämä on ollut pelkkää uraputkea, menestystä, Mersuja, mammonaa, statusta, bonuksia, oman edun tavoittelua ja toisten hyväksikäyttöä. Vastoinkäymiset palauttavat meitä maan pinnalle ja pakottavat huomaamaan, mikä elämässä on tärkeää – läheiset ihmiset ja se, että heillä on kaikki hyvin, ja toisten auttaminen. Hyviä ihmisiä löytyy ilman köyhyyden ja kurjuuden läpikäyntiäkin, eikä köyhyys yksinään tee ketään hyväksi ihmiseksi. Joskus se vain avaa silmiä asioille, joita muuten ei välttämättä tule huomattua.

Rakkaudella,
Äiti

Saturday, August 14, 2010

Sydänhän tässä särkyy

Hyväntekeväisyysjärjestöt ovat täällä yleinen ilmiö. Siinä missä yhteiskunta pudottaa heikoimmat kyydistä ja puolustuskyvyttömät kärsii, hyväntekeväisyysjärjestöt paikkaavat puutteita. Lukemattomat järjestöt tukevat myös erilaisia tutkimuksia, syöpää ja muita sairauksia, ja tukevat koulutusta. Kohteita on hurjasti.

Itselläni on sydäntä lähellä hyväntekeväisyysjärjestö nimeltään Parenting Alone. Se tukee yksinhuoltajia vaikealla taipaleella tarjoamalla vertaistukea, ja erilaisia kursseja yksinhuoltaja olemiseen ja lasten kasvattamiseen, taloudellista neuvontaa, sekä ryhmä- ja yksilöterapiaa. Lapsille on myös omat kriisikurssinsa siitä, kuinka selvitä eron jälkeen, ja lisäksi koko perheelle järjestetään kaikenlaista mukavaa yhteistoimintaa, leffailtoja, grillausta, lastenjuhlia jne. Järjestöllä on muutama palkattu työntekijä, ja loppu hoidetaan vapaaehtoisvoimin ja lahjoitusvaroin. Parenting Alone on auki arkisin aamusta iltaan, ja kuka tahansa apua tarvitseva voi sinne kävellä ovesta sisään. Organisaation tarkoitusta voisi kuvailla vaikka pudonneen linnunpoikasen hoivaamiseen niin, että se oppii lentämään ja tulemaan toimeen yksin suuressa maailmassa. Parenting Alonen toiminta tuli minulle tarpeeseen, ja olen ollut onnellinen pystyessäni johonkin konkreettiseen turvautumaan, kuulumaan johonkin kokonaisuuteen, jossa on muita vanhempia samassa tilanteessa. En ole Suomessa kuullut olevan mitään vastaavaa. Luulisi kuitenkin, että tarvetta sielläkin löytyy. Suomalaiseen kulttuuriin ei vaan kuulu pyytää, eikä tarjota, apua.

Parenting Alonen tarjosi tukea silloin, kun sitä eniten tarvitsin. Nyt on minun vuoroni antaa jotain takaisin. Olen vapaaehtoisena kriisinhallintakurssilla, jossa käydään erilaisia eron jälkeisiä polttavimpia ongelmia läpi. Osallani on taloudellisten asioiden kouluttaminen, se, miten tulla toimeen uudessa elämäntilanteessa. Todella palkitsevaa tietää, että tekee töitä hyvään tarkoitukseen, ja minkälainen positiivinen vaikutus sillä on ihmisten elämään. Yksi haittapuoli tässä vain on. Sydän nimittäin särkyy. Käydessämme yhdessä läpi kurssin aiheita ja keskustellessamme niistä, tulee kurssilaisten taloudelliset ongelmat liiankin tutuiksi. Tuntuu pahalta, että ei pysty muuta kuin vakuuttamaan, että kunhan ero on selvää, niin tilanne tasaantuu. Ja rukoilla ja toivoa, että edes jostain tiedonjyväsestä on heille konkreettista hyötyä.

Kukaan ei ole tahallansa saattanut itseään ahdinkoon, vaan kaikki ovat ajautuneet siihen eron myötä. Yksi talous jakautuu kahdeksi, ja jos jo yhteinen talous oli heikoilla, ei tilanne eron myötä ainakaan parane. Siitä pitävät viimeistään lakimiesten palkkiot huolen!! Siinä on muuten systeemi, jonka kanssa en koskaan halua joutua tekemisiin, lakimiehet, jotka laittavat harjoittelijansa tekemään duunit, joita asiakas ei ikäpäivänä henkilökohtaisesti tapaa kuin vasta oikeudessa, ja jotka kaiken nöyryyttämisen lisäksi lähettävät tuhansien dollareiden laskun perään. Onneksi on olemassa tahoja, joiden puoleen voi kääntyä, jotka tarjoavat henkistä tukea ja selviytymisapua. Myös monet kirkot täällä järjestävät omaa tukea ja toimintaa yksinhuoltajaperheille. Siinäpä olisi idea Suomen luterilaiselle kirkolle. Lasten kerhotoimintaa löytyy, ja ei siinä mitään, kyllä sekin on tarpeellista. Mutta todellisessa hädässä olevat, heille ei tunnu olevan mitään tarjolla. Siitä kyllä pidetään huolta, että omaisuus karttuu ja naispappeutta vastustetaan, mutta hyvän sanoman levittäminen ja sanoman mukaan toimiminen on kyllä aika ohkaista. Ei ihme, että ihmiset katoavat luterilaisesta kirkosta, sellaisenaan se aika harvalle mitään tarjoaa. Kyllä kirkon pitäisi toimia oppiensa mukaan, ei keskittyä sisäiseen politikointiin ja epäolennaisiin asioihin.

Tämä ei ole uskon ja uskonnonvastainen kirjoitus, päinvastoin. Usko ja uskonto ovat täällä saaneet minulla ihan eri merkityksen, se on jotain iloista, ei itkuvirsiä. Valaistuneena siitä, minkälainen turvapaikka kirkko voi olla ja miten paljon hyvää se pystyy saamaan aikaiseksi, sitä toivoisi, että luterilainenkin kirkko heräisi siihen, mikä on kaikkein tärkeitä – siitä, että lähimmäisistä pidetään huolta ja eletään sen mukaan kuin Jeesus eli, toisia palvellen. Sydäntä särkeviä tapauksia Suomessakin löytyy, yhtä lailla ihmiset tarvitsevat Suomessakin apua ja jonkun, joka kuuntelee ja tukee.

Sunday, August 8, 2010

Parinmuodostuksen haaste - siisteys

Parinmuodostus on mielenkiintoinen asia. Sitä ihastuu ja rakastuu, ja sitten kun ruusunpunaiset lasit jossain vaiheessa putoavat nenältä, ryhdytään miettimään, että minkälaiseen soppaan sitä tuli lusikkansa laitettua. Että pystyisikö tuon toisen kanssa elämään ja miten hyvin, kun arvomaailmat ja tavat ovat erilaiset. Suomessa porukka on vielä suhteellisen homogeenistä, joten aivan hurjia arvomaailmojen yhteentörmäyksiä ei tule kovin usein esiin, ainakaan kantasuomalaisten piirissä. No toki on eroa savolaisen ja hämäläisen välillä, mutta se nyt on pientä siihen verrattuna, mihin täällä kulttuurien sulatusuunissa törmää. Kulttuurien yhteentörmäyksen sijaan haluan nyt kuitenkin puhua hyvinkin globaalista, kulttuuriin sitoutumattomasta ilmiöstä nimeltään siisteysyhteensopivuus.

Siisteysyhteensopivuus ei yleensä ole miehille mikään ongelma, mutta meille naisille kylläkin. Nimittäin sisäsiisteys, eli siisteys sisällä kotona. Empiirisen tutkimukseni mukaan noin 90% miehistä se aivolohkon osanen, joka kontrolloi tätä siisteystoimintoa, on surkastunut, vähintäänkin 30% normaalista naisen aivolohkon osasen koosta. Joillakin miesyksilöillä tämä aivolohkon osanen on niin surkastunut, että sen olemassaolosta on enää hyvin harvoin ja satunnaisesti todisteita. Huom, mikään toinen monimutkainen aivotoiminnallisuus ei lisäkapasiteetin tarpeessa ole syrjäyttänyt siisteysaivotoimintoja, vaan siisteystoimintoja lukuun ottamatta tällaisen miehen aivot toimivat normaalisti. Toisaalta olen huomannut, että yltiösiisteys on miehissä yleisempää kuin naisissa.

Normaalissa parinmuodostuksessa on eduksi, jos parisuhteen molemmat osapuolet ovat tärkeissä elämän asioissa yhteensopivia, ja pariskunnan arvomaailmat ovat toisiaan lähellä. Otamme tarkastelun kohteeksi edellä mainitun siisteysyhteensopivuuden. Kahden ihmisen siisteyskäsitykset ovat erittäin harvoin täysin yhteneväisiä, erityisesti ottaen huomioon miesten keskimääräisen sijoittumisen siisteysasteikon keskiarvon alapuolelle. Vaikka pariskunnan siisteystaso olisi hyvinkin yhteneväinen, voi yllättävistä asioista joutua silti halkomaan hiuksia, kuten siitä, imuroidaanko perjantaina vaiko lauantaina. Mutta, parisuhdehan on kompromisseja.

Tähän ikään ehdittyä on käynyt mielessä, että muuttuukohan sitä ihmisen siisteyskäyttäytyminen enää iän myötä. Niinpä olisi mukavaa, jos löytyisi joku, joka on suhteellisen yhteensopiva. Sitä ei enää jaksaisi aloittaa siisteyskoulutusta siinä tapauksessa, että päätyy yhteen sottapytyn kanssa. Perusasiat pitäisi olla jo mielestäni tämän ikäisillä sisäistetty, eli likaiset astiat koneeseen, roskat roskiin, likaiset pyykit pyykkikoriin, puhtaat pyykit kaappiin. Ja vaatekomero on vaatteiden, ei autonrenkaiden säilytyspaikka. Ei siisteyskoulukaan kiinnosta, joka olisi edessä siinä tapauksessa, että päätyy yhteen yltiösiistin kanssa. Deittailin tällaista siivousfriikkiä joskus vähän aikaa. Kun kävin hänen kotonaan, panin tyytyväisenä merkille, että jopas on siistiä, ja kohteliaasti tästä hänelle kommentoin, näyttäen mielessäni voitonmerkkiä, JEE! tässä ei tarvitse ihan nollasta aloittaa. Tämä etelän herrasmies otti kohteliaisuuden erittäin iloisesti vastaan, ja alkoi innostuneena selostaa siivousmetodeitaan. Hänellä on kuulemma 4 erilaista siivoustasoa. On Perusteellinen Siivous, eli se, kun ollaan oman perheen kesken ja siivotaan viikonloppuna – imurointi, vessat, pölyt, tavaroiden järjestely. Seuraava taso on Erittäin Perusteellinen Siivous, joka tapahtuu silloin, jos on tulossa vieraita oman perheen parista. Kolmas taso on Erityissiivous, joka tehdään silloin, kun on odotettavissa muita vieraita kuin oman perheen jäseniä. Neljäs taso on Erityisspesiaalisiivous, joka tehdään silloin, kun tulee erittäin tärkeitä vieraita. Minä sain kuulemma neljännen tason siivouksen vierailuni kunniaksi… En edes uskaltanut kysyä, minkälaisia siivoustoimenpiteitä kyseiseen siivoustasoon kuului, veikkaukseni on, että mm. roskapöntöt kuurataan sisältäpäin, pöytähopeat kiillotetaan, ja pölyt pyyhitään taulujen takaa. Etsin vessasta kuumeisesti pöntön läheisyydestä hammasharjaa, jolla olisin voinut pöntön hinkata vessassa käynnin jälkeen. Siisteysyhteensopivuus, siinä olisi voinut joutua tekemään pari kompromissia suuntaan jos toiseen. Meillä kun on vain kaksi tasoa: siivottu ja ei-siivottu. Siivous tapahtuu noin kerran kahdessa viikossa, ja sen vaikutukset kestävät noin 1,5 tuntia.

Hyvä ystäväni, verraton keittiöpsykologi, kiteytti parinmuodostuksen loistavasti: Ei ole sitä yhtä ainoaa oikeaa, on vain enemmän ja vähemmän yhteensopivia. Jos on vähemmän yhteensopiva, pitää parisuhteen eteen tehdä enemmän töitä. Hyvin sanottu!

Rakkaudella,
Äiti

Saturday, August 7, 2010

Transvestiittikoira haussa

Pitäisi siivota mutta en jaksa. Aamulla kävin joogaamassa, kehoa väänneltiin sellaisiin vinkuroihin, että huomenna voi suoralta kädeltä unohtaa sängystä nousemisen. Päätäkin särkee. Ja on niin kuumakin, kesällä päivät ovat aina 35-40 astetta. On siellä teilläkin saanut nauttia aivan hurjasta kesästä, täällä sitä seurataan uutisista, kuinka helteet ne vaan jatkuvat päivästä toiseen. Meillä joka kodin perusvarustukseen kuuluva ilmastointi pitää huolen siitä, että emme ainakaan sisälle läkähdy. Silkasta myötätunnosta teitä rakkaita suomalaisia siskoja ja veljiä kohtaan olen kuitenkin nostanut sisälämpötilan kotona 27 asteeseen. Tai no, vaikuttaa siihen vähän sekin, että sähkölasku nousee tällaisilla keleillä yli $200 kuussa, jos liian viileäksi vetää. Vaikka sisällä onkin inhimillistä, niin siivoamaan en silti jaksa ruveta.

Siivouskärpäsen puremaa odotellessa naputtelenkin pari sanaa karvaturreista. Meillä niitä on yksi, sekarotuinen rakki, päärotu sillä taitaa olla villakoira. Tänään näin kadulla oikean villakoiran, ja meidän rakki on sellaiselle jonkun verran läheistä sukua, serkun kummin kaima kai. Pehmeä, kihara turkki sillä kuitenkin on, eikä karvaa lähde irti lainkaan. Paitsi silloin, kun trimmaan turkin lyhyeksi, joka pitää tehdä aina noin 6 viikon välein. Silloin sitä karvaa riittää kyllä ihan joka paikassa. Sana, joka kuvaa koiraamme parhaiten, on terapiakoira. Se on aina iloinen, kun joku tulee kotiin, tulee syliin rapsutettavaksi, kun katselemme telkkaa, ja käpertyy talvikylmällä jalkojen päälle niitä lämmittämään. Koiran rapsutuksen on jossain tutkimuksessa todettu olevan hyväksi mielenterveydelle, ja kovasti se ilahduttaakin, kun muuten yksinäisiä iltoja täällä joskus viettäisin. Koira olisi oikeasti hyvä terapiakoira, voisi sen vaikka viedä sairaalaan tai vanhainkotiin potilaita ilahduttamaan. Luulisi siinä olevan tarpeeksi rapsuttelua, ainakin yhdelle päivälle. Lapset rakastavat koiraa, ja koira lapsia. Se ei yhtään välitä, vaikka lapset kantelevat sitä paikasta toiseen, ja tyttö pukee sille päälle nuken vaatteita. Aamuisin koirasta on huomattavasti aamutoimissa hyötyä, kun se innoissaan herättää lapsia nuuskuttaen ja tunkien kuonoaan lasten kainaloon, pyytäen heitä siten leikkimään. Joskus kuitenkin käy niin, että koira köllähtää tytön viereen nukkumaan, tyttö kietoo kätensä koiran ympärille, ja siinä he nukkuvat, päät samalla tyynyllä.

Koiramme on siitä erikoinen, että se ei hauku lainkaan. Tai joskus uhittelee toiselle uroskoiralle, mutta muuten ei. Tai no, kerran lumiukolle, joka oli ymmärrettävää, kun ei täällä niitä ihan joka päivä näe, ei edes ihan joka talvi. Olemme miettineet, miksi se ei hauku, mutta emme keksi syytä, eikä eläinlääkärikään. Koska koira myös linkkaa toista takajalkaansa, voi vain arvailla, miten vaikeaa sen elämä oli, ennen kuin vuosi sitten sen adoptoimme, koira oli silloin jo noin vuoden vanha.

Kaikista koettelemuksistaan huolimatta koiramme on ystävällinen kaikille ihmisille. Sinänsä hyvä juttu, sillä kun muutaman kerran se on päässyt karkuun, se on noin 30 sekuntia ihanaa vapautta nuuhkittuaan juossut lähimmän pihalla olevan naapurin luokse, rapsuteltavaksi… Sanomattakin on varmaan selvää, mutta sanon nyt kuitenkin, että ei siitä ole vahtikoiraksi. Sellainen oli alun perin minulla taka-ajatuksena, kun koiraa lähdimme harkitsemaan. Että olisi joku, joka hälyttäisi ja suojelisi, jos vaikka roisto tai sarjamurhaaja yrittäisi tulla sisään. Täytyy jatkaa seuraavaksi parhaalla vaihtoehdolla, eli jättää poliisisarjojen katselu myöhään iltaisella vähän vähemmälle… Mielessä on kyllä käynyt toisenkin koiran hankinta. Se toinen voisi olla vähän ärhäkämpi. Saksanpaimenkoira tai dobermanni. Esteenä vaan on se, että olen allerginen aika monelle koirarodulle. Puudelit kun eivät karista karvaa eivätkä ilmeisesti pahemmin hilseile, niin jonkunlainen sekarotuinen, jossa on puolet puudelia, voisi olla hyvä. Jos kuulette dobermannin ja puudelin sekoituksista, dobradoodeleista, niin laittakaahan viestiä! Sellaista koiraa voisi aika hyvin sanoa transvestiittikoiraksi, dobermanniksi puudelin asussa!
Rakkaudella,
Äiti

Wednesday, August 4, 2010

Deittailusta

Taas napsahti, nimittäin yksi ikävuosi lisää. Itse olen sitä mieltä, että olen ikinuori, mutta välillä ympäristö ei ole ihan samaa mieltä. Lapset pyörittelevät silmiään ennen vanhaan -tarinoille, kun telkkarissa oli vain kaksi mustavalkoista kanavaa, lastenohjelmien kohokohta oli Pikkukakkonen, kun ei ollut kännyköitä, pyöräilykypäriä tai tietokoneita, ja leluina vain käpylehmiä. Mommy, you’re weird!

Sukupolvien välinen kuilu rupesi pahasti rassaamaan tässä pari viikkoa sitten, kun olin naapurin rouvan syntymäpäiväjuhlilla. Naapurit ovat nuori lapseton pariskunta, ja nauttivat elämästään täysin rinnoin. Niin kuin pitääkin, siinä iässä. Ei sitä silloin nuorena, siis nuorempana, ollut huolen häivää. Elämä oli juhlaa vaan, rientoja ja myöhäisiä aamuheräämisiä. Muistan vieläkin hämärästi sen ajan, kun sain nukkua viikonloppuina aamuisin pitkään. Toista se on nyt. Arkiaamuisin kello pärähtää 5.30, ja viikonloppuisin nuoriso, mukaan lukien uhittelevassa murrosiässä oleva koira, pitää huolen siitä, että seitsemää pidempään ei nukuta, ikinä. Ei silloin ollut huolen häivää, ei tarvinnut murehtia lapsettomuudesta, lasten terveydestä ja hyvinvoinnista, toimeentulosta, avioerosta, eron vaikutuksesta lapsen mielenterveyteen ja tulevaisuuteen, synnytyksen jälkeisen masennuksen negatiivisia vaikutuksia lapsen kehitykseen eikä muista sellaisista elämän murheista, joista ei nuorena, siis nuorempana, ollut aavistustakaan. No tämä vuodatus ei nyt kuitenkaan ollut se varsinainen aihe, joka johdatti minut sukupolvien kuilun partaalle, vaan seuraava tilanne.

Juhlissa oli vieraana minua 10 vuotta nuorempi naishenkilö, jonka seuraelämä kuulosti hyvinkin vilkkaalta. Deittailu täälläkin ymmärtääkseni on vähemmän vakavaa kuin se, mihin olin nuoruudessa, tai nuoremmuudessa, ollessani Suomessa tottunut. Tärkeää on, että on seuraelämää ja deitsejä vähintään kerran viikossa. Seuraelämän vilkkaudesta nyt kuitenkin viis, pointti oli se, että kyseinen neiti on jäsenenä noin kolmessa online dating –palvelussa. Match.com, sigles.net ja silleen. Tämän seurauksena deittejä kuulosti olevan useampanakin päivänä viikossa, ja pientä säpinää ja tekstailua useamman miehen kanssa samanaikaisesti. Puhelimesta vain kuului bling – se oli Robert - bling – Mike – bling – Will. Neiti oli pyörinyt niin paljon eri online dating –sivuilla, että yöelämässä olleessaan tunnisti ihmisiä baarissa: ahaa, match.com, tuon tsekkasin ja se vaikutti söpöltä, singles.net ja jyrkkä eeeiiiii! Koominen tilanne oli tullut, kun kumpikin osapuoli oli tunnistanut toisensa ravintolassa nettisivujen perusteella, koskaan toisiaan henkilökohtaisesti ennen tapaamatta. Ja luonnollisesti kummatkin olivat silloin olleet omilla tahoillaan deiteillä täysin toisten ihmisten kanssa. Siinä oli sitten vaan kuulemma iloisesti nyökätty yhteisen tunnistuksen merkiksi. Toinen koominen tilanne oli ollut se, että yhdellä sivustolla neiti oli hylännyt yhden kandidaatin, mutta toisen sivuston kautta oli sitten päätynytkin deitille hänen kanssaan. Yllätys oli ollut ilmeisesti hieman epämiellyttävä. Heidän ikäluokassaan kuulemma nettideittailu on tosi yleistä, ja on kuulemma mukavaa, kun pystyy sellaisen peruskarsinnan tekemään jo online. Tämän seulonnan ymmärrän kyllä, mukavampaa sitä on kotioloissa karsia suurimman osan potentiaalisista ääliöistä, kuin joutua baarissa heidän humalaisen kähmintänsä uhriksi. Mutta toisaalta, kun etsii seuraa vain kapealta sektorilta, voi monta helmeä mennä sivu suun. Niin se maailma on meikäläisen nuoruudesta, tai siis nuoremmuudesta muuttunut.

Naisethan eivät täällä sitten deitillä ollessaan mitään deiteistä aiheutuvia kuluja maksa, mikä kuulostaa näin ikäihmisestä varsin mukavalta. Kunnon herrasmiehen kuuluu avata autonovet, HUOM SUOMEN MIEHET! AVATA AUTONOVET!!!, ja automaattisesti tehdä maksusuoritus ravintolapalveluita tarjoavalle taholle ja jättää samalla tippi, joka ei jätä seuralaista häpeään. Jos oheisen kaavan mukaan ei mies etene, täytyy olla aikamoinen maailmat valloittava hurmuri, jotta seuraavalle deitille pääsee. Naisten tehtävänä on sitten näyttää nätiltä ja olla hyvää seuraa, ja ulkonäköön ja esiintymistaitoon täällä kiinnitetäänkin paljon huomiota. Jossain väestönosassa täällä on erään ko. väestönosaan kuuluvan ystäväni mukaan hyvinkin yleistä se, että sitten kun avioero on selvä, niin sitten mennään kirurgin vastaanotolle ja tehdään ‘boob job’ eli laitatetaan tekorinnat, jotta markkina-arvo nousee, ainakin sen kuppikoon tai parin verran. Tätä kertoessaan hän katsahti suhteellisen säälivästi allekirjoittaneen rintavarustusta kohti, joka kahden lapsen imetyksen jälkeen on kutistunut kuppikokoon A. Täytyy varmaan etsiä joku luomuihmisten nettisivusto, jotta tuo seuraelämä vilkastuisi!

Niin se on elämä ihmeellistä. Vuodet vierivät ja sitä oppii kaikenlaista uutta vielä vanhanakin. Maailmankuva avartuu päivä päivältä kun vaan pitää silmät auki ja kuuntelee mitä toisilla on sanottavana.

Seuraavanakin vuonna maailman menoa ihmetellessä
Rakkaudella,
Äiti

Yhdysvaltain romanttisimmat kaupungit

Täytyy tehdä pikainen lisäys aiemmin tekemääni matkailumainostukseeni. Suosikkikaupunkini San Antonio oli päässyt Yhdysvaltain 10 romanttisinta kaupunkia -listalle. Käykäähän katsomassa!

10 romanttisinta kaupunkia:
http://travel.yahoo.com/p-interests-35060647

San Antonio:
http://travel.yahoo.com/p-travelguide-191502017-san_antonio_vacations-i

Rakkaudella,
Äiti