Sain tänään kaksi työtarjousta. Toinen tuli mieheltä, joka oli asentamassa naapurille pihaan kastelujärjestelmää. Huhkin samanaikaisesti oman pihani kimpussa, laulatin sitä aiemmin mainittua pensastrimmeriä, ja toisena aseenani oli oksaleikkuri. Trimmeri oli muuten pitkän aikaan käyttämättömänä. Edellisen kerran pensaita katkoessani katkaisin myös trimmeriin kytketyn sähköjohdon... Iloisesti leimahti! Ei tullut sähköiskua, mutta sulakkeet kyllä meni. Siitä viisastuneena tänään vähän varovaisemmin.
No niin, takaisin työtarjouksiin. Kastelujärjestelmämies ilmeisesti huomasi, että siinäpä vasta työteliäs rouva, ei kavahda kovaäänisiä laitteita (paitsi sitä ruohonleikkuria mutta sitä hän ei millään voinut arvata), hikeä ja raskasta ruumiillista työtä, ja huikkasi kadun toiselta puolelta leikillään, että sinunhan pitäisi tulla minulle tekemään hommia. No mikäpä siinä, sanoin minä. Kyllähän sitä puutarhoja hoitaisi, varsinkin jos saisi hyvän palkan. Tämä kohta pitää valitettavasti uranvaihdon jäissä. Tilanteesta tuli hetkeksi hieman kiusallinen, kun kastelujärjestelmämiehen oma työporukka oli siinä vieressä maata kaivamassa. Varmaan ajattelivat, että kohta tulee potkut, ollaan hoidettu hommat huonosti kun pomo haluaa tuollaisen mimmin palkata. No siihen sitten naapurin rouva paikalle, se, jolle tätä kastelujärjestelmää oltiin asentamassa. Hetken työmiesten tekemisiä tarkasteltuaan hän ruhtyi tutkailemaan oksankarsintaprojektiani, ja huikkasi myös, että tulehan hänellekin tekemään harvennushommia. No mikäpä siinä, sanoin minä.
Oman kokemukseni mukaan, eli suppealla otannalla, ei edes googletilastoa tukemassa väitettä, naiset eivät täällä metropolin alueella ole kovin hanakoita ulkotöihin tarttumaan. Tai muutenkaan erityisen työteliäitä. Suomalaiselle on selkäytimeen juurrutettu, että jollei työtä tee, sen ei pidä leipää syömän. Mikään työ ei ole liian pieni, etteikö sitä voisi hoitaa tänään jättämättä sitä huomiseksi, sillä sen minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Työ määrittelee suomalaisen, ja työteliäitä, kaikkensa antavia ihmisiä arvostetaan. Ei sen vaimon ulkonäöllä niin väliä, kunhan on toimelias!
Sinänsä ihan hyvä, että osataan ottaa rennommin, mutta ei sitä aina avuttomaksi pidä heittäytyä, varsinkaan jos ei ole miestä talossa. Täällä suburbiassa vaan harvemmin näkee naisia puutarhahommien raskaimmissa töissä. Niinpä koen täällä itseni varsinaiseksi kummajaiseksi, kun teen puutarhahommia hiki hatussa, nostelen kiviä ja kärrään hiekkaa, ihan oikealla haravalla hiirenhiljaaa haravoin useampaan kertaan syksyllä lehtiä, enkä terrorisoi koko naapurustoa lehtipuhaltimella. Ehkä ne naapurit jossain vaiheessa toteavat että hullu mikä hullu, ja jättävät silmien pyörittelyn sikseen.
Omin silmin olen kyllä nähnyt, että joku muukin kuin kastelujärjestelmämies täällä arvostaa naisten työteliäisyyttä puutarhahommissa. En siis omin silmin ko. henkilöä ole nähnyt enkä tavannut, mutta luin hänen online deittisivulle jättämänsä seuranhakuilmoituksen: "en tule leikkaamaan nurmikkoasi". Ehkä pitäisi päästä eroon siitä ruohonleikkurikammosta!
Rakkaudella,
Äiti
No niin, takaisin työtarjouksiin. Kastelujärjestelmämies ilmeisesti huomasi, että siinäpä vasta työteliäs rouva, ei kavahda kovaäänisiä laitteita (paitsi sitä ruohonleikkuria mutta sitä hän ei millään voinut arvata), hikeä ja raskasta ruumiillista työtä, ja huikkasi kadun toiselta puolelta leikillään, että sinunhan pitäisi tulla minulle tekemään hommia. No mikäpä siinä, sanoin minä. Kyllähän sitä puutarhoja hoitaisi, varsinkin jos saisi hyvän palkan. Tämä kohta pitää valitettavasti uranvaihdon jäissä. Tilanteesta tuli hetkeksi hieman kiusallinen, kun kastelujärjestelmämiehen oma työporukka oli siinä vieressä maata kaivamassa. Varmaan ajattelivat, että kohta tulee potkut, ollaan hoidettu hommat huonosti kun pomo haluaa tuollaisen mimmin palkata. No siihen sitten naapurin rouva paikalle, se, jolle tätä kastelujärjestelmää oltiin asentamassa. Hetken työmiesten tekemisiä tarkasteltuaan hän ruhtyi tutkailemaan oksankarsintaprojektiani, ja huikkasi myös, että tulehan hänellekin tekemään harvennushommia. No mikäpä siinä, sanoin minä.
Oman kokemukseni mukaan, eli suppealla otannalla, ei edes googletilastoa tukemassa väitettä, naiset eivät täällä metropolin alueella ole kovin hanakoita ulkotöihin tarttumaan. Tai muutenkaan erityisen työteliäitä. Suomalaiselle on selkäytimeen juurrutettu, että jollei työtä tee, sen ei pidä leipää syömän. Mikään työ ei ole liian pieni, etteikö sitä voisi hoitaa tänään jättämättä sitä huomiseksi, sillä sen minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Työ määrittelee suomalaisen, ja työteliäitä, kaikkensa antavia ihmisiä arvostetaan. Ei sen vaimon ulkonäöllä niin väliä, kunhan on toimelias!
Sinänsä ihan hyvä, että osataan ottaa rennommin, mutta ei sitä aina avuttomaksi pidä heittäytyä, varsinkaan jos ei ole miestä talossa. Täällä suburbiassa vaan harvemmin näkee naisia puutarhahommien raskaimmissa töissä. Niinpä koen täällä itseni varsinaiseksi kummajaiseksi, kun teen puutarhahommia hiki hatussa, nostelen kiviä ja kärrään hiekkaa, ihan oikealla haravalla hiirenhiljaaa haravoin useampaan kertaan syksyllä lehtiä, enkä terrorisoi koko naapurustoa lehtipuhaltimella. Ehkä ne naapurit jossain vaiheessa toteavat että hullu mikä hullu, ja jättävät silmien pyörittelyn sikseen.
Omin silmin olen kyllä nähnyt, että joku muukin kuin kastelujärjestelmämies täällä arvostaa naisten työteliäisyyttä puutarhahommissa. En siis omin silmin ko. henkilöä ole nähnyt enkä tavannut, mutta luin hänen online deittisivulle jättämänsä seuranhakuilmoituksen: "en tule leikkaamaan nurmikkoasi". Ehkä pitäisi päästä eroon siitä ruohonleikkurikammosta!
Rakkaudella,
Äiti
... kummajainen tai ei... Sehän on maailman ihaninta hiki hatussa nostella ja pyöritellä kiviä, istuttaa kukkia, kärrätä multaa ja hiekkaa jne.! Näkee aidosti omien kättensä jäljen ja saa hetkeksi ajatukset muualle + ihan omaa aikaa!
ReplyDelete