Lisäys listaan "Asioita, joista toivoisi, ettei ikinä tarvitsisi lapsille kertoa"

Eilen tuli postissa minulle paketti, jossa oli halpa tekonahkatakki, moottoripyörämallia. Jonkun suuren saamani trendiväläyksen johdosta sen tilasin, mutta kun hintaa oli vain $29, niin mikä ettei. Trendiväläyksestä ei ole enää muistikuvaa, ihmettelin vain, että minkä halvatun takia sen tilasin. Mutta takki nyt on kuitenkin täällä. Vetäisin takin päälleni, ja esittelin sitä lapsille, leikkien ajavani moottoripyörällä. Niin, jos joku ulkopuolinen näkisi ja kuulisi kaikki ne omasta mielestäni hirvittävän vitsikkäät jutut, joilla yritän lapsia naurattaa, pihassa olisi todennäköisesti hyvin nopeasti pii-paa-auto ja valkotakkiset miehet. Mommy, you’re weird! Pääasia että lapsilla on hauskaa. Sitten sain mielestäni aivan uskomattoman hyvän älynväläyksen, ja kysyin lapsilta, että arvatkaas mitä on seuraavassa tänne tulevassa paketissa. ”Hame? Kirja?” he arvailivat. ”Moottoripyörä!”, sanoin, ja näin lasten silmien laajentuvan ja kasvoille kohoavan samalla epäuskoisen ja odottavan ilmeen. Odotukset nousivat ilmeistä päätellen joulukuun 24. päivän illan tasolle… Siinä vaiheessa toivoin, että voisin jollain taikakeinolla saada moottoripyörän ilmestymään oven taakse, ja että voisin jollain keinolla välttyä tuottamasta sitä pettymystä, joka mielestäni niin viattomasta pilasta aiheutuu.

Maailmassa on niin paljon asioita, joiden osalta toivoisi, että niistä ei ikinä tarvitsisi lapsille totuutta kertoa. Lasten pahoinpitely ja hyväksikäyttö. Päihdeaineiden väärinkäyttö. Koulukiusaaminen. Nälänhätä. Vakavat sairaudet ja kuolema. Eläinrääkkäys. Työttömyys, ja sen seurauksena kodittomuus.

Muutaman kuukauden työttömänä ollut yksinhuoltajaäitiystäväni laittoi viime viikolla viestiä, että häätö uhkaa, jollei vuokra ole maksettu perjantaihin mennessä. Pienen yksiön vuokra kyseenalaisella asuinalueella ei ole korkea, mutta työttömälle yksinhuoltajalle sekin on liikaa täällä yhteiskunnassa, jossa työttömyyskorvausten saaminen kestää kauan, eikä mitään tukea vuoden työttömyyden jälkeen ole saatavissa. Työpaikkahaastatteluja hänellä ei edes ollut näköpiirissä, monessa vuokratyöfirmassa hän oli listoilla, ja odotti ja aktiivisesti niihin piti yhteyttä, josko sieltä kautta jotain löytyisi. Mutta mitään ei ollut löytynyt, monta kun on muutakin epätoivoista hakijaa. Niin tuli sitten se päivä, jolloin häätöilmoitus annettiin. Vuokrataloyhtiön hoitajarouva oli ollut oikeasti pahoillaan, kun joutuu äidin ja lapsen pistämään pihalle, mutta minkäs sitä työlleen voi.

Kun kuulin tästä, rupesi itkettämään. Siinä on nimittäin kuulkaa niin hyvä ihminen, ettei mitenkään ole voinut ansaita häätöä. Yksi niitä maan hiljaisia, joiden ääni ei tule kuuluviin. Hoitaa työnsä, silloin kun sitä on, ja lapsensa. Opiskelee, jotta pystyisi parantamaan omaa ja lapsensa elämänlaatua. Kasvattaa lastansa rakastavasti ja kunnioittavasti, eikä tahdo pahaa kärpäsellekään. Taistelee omaa pienen ihmisen taistelua. Eihän sellaiset ihmiset ketään kiinnosta, kun ei ole suurta draamaa, vain pieniä ja suurempia päivittäisiä vastoinkäymisiä, ainaista selviytymistaistelua. Vaikka häneltä halua tilanteen ja elämänlaadun parantamiseen löytyy, keinot ovat tällä hetkellä aika vähissä. Ensin tarvittaisiin se työpaikka, jotta voi turvata elämän perusasiat, ja opiskelu takeeksi parempaan elämään.

Jos lasten hyvä ystävä menettää kotinsa, niin miten sen voi selittää lapsille? Mieluummin kasvattaisin heidät pumpulissa, maailmassa, jossa kaikilla on aina asiat hyvin, eikä mitään kamalan pahaa kenellekään satu, ja jossa äiti tai isi pystyvät aina suojelemaan lapsiaan kaikilta maailman harmeilta. Ja miten ihmeessä kodittomuuden kynnyksellä oleva äiti selittää asian omalle lapselleen? Miltä se mahtaa tästä lapsiparasta tuntua? Pieni, viaton lapsi, jolla ei ole osaa ja arpaa tämän maailman pahuuteen. Omille lapsilleni pitäisi varmasti selittää asia mahdollisimman totuudenmukaisesti ja yksinkertaisesti. Että heidän ystävänsä äiti oli menettänyt työpaikkansa, eikä pysty maksamaan asumisestaan. Tässä on myös loistava opetuksen paikka siitä, miten tällaisessa tilanteessa voi olla tukena toisille. Heillä on aina tarvittaessa majapaikka meidän luonamme.

Tällä kertaa ystäväni oli onnistunut haalimaan vuokrarahat kokoon. Mutta työpaikkaa ei edelleenkään ole, kolmesta tämänviikkoisesta haastattelusta ja yhdestä koepäivästä huolimatta. Monta muutakin epätoivoista hakijaa on jonossa jokaiseen työpaikkaan. Seuraava suurempi maksu on autolaina, muutaman päivän päästä. Rahoitusyhtiöt ovat kovin hanakoita lunastamaan auton takaisin heti, kun maksut myöhästyvät. Asunnottomana ja autottomana, siinä joutuu aika lailla tekemään töitä, jotta pääsee takaisin pinnalle.

Totuuden kertominen lapsille moottoripyörävitsistä ei hyvän ystävän työttömyyteen ja uhkaavaan kodittomuuteen verrattuna ole asia, josta kannattaa edes stressata. Lapset eivät tarvitse moottoripyörää, heidän maailmansa ei romahda, vaikka seuraava ovikellon kilahdus ei tuo toivottua pakettia, eikä äiti tarvitse moottoripyörää ollakseen cool. Mutta tämä toinen asia, siltä todellisuudelta toivon voivani suojata lapset vielä jonkin aikaa, ja toivon, että ystäväni lapsi pystyy vielä elämään sitä huoletonta lapsuutta, joka mielestäni kuuluu kaikkien lasten oikeuksiin.

Rakkaudella,
Äiti