Sataa. Täällä sataa harvoin, yleensä on aurinkoista ja korkeintaan puolipilvistä. Nyt on ollut harmaan sateista ja pilvistä jo kaksi (2) päivää. Mieliala menee samaa rataa, koko perheellä. Vaikea nousta ylös aamulla, väsyttää koko ajan. Päiväunet maistuvat kaikille. Tytär sanoi tänä aamuna, että hän on jo ihan kyllästynyt tähän sateeseen. Taitaa olla perinyt äidin synkän ilman ja kaamosmasennuksen geenit, lapsiparka.
Maanantai. Synkkä maanantai. Tänään annan itselleni luvan olla masentunut, ainakin hetken aikaa. Masennuksella ja kurjilla ihmiskohtaloilla revitellään mediassa, niillä tarinoilla on arvoa. Ketään ei kiinnosta jos menee hyvin. Siksi en katso paikallisia uutisia. Niistä tulee paha olo. Protestoin. Haluan kuulla jotain positiivista.
Kurjuuden maksimoitumiseksi muutkaan asiat eivät mene hehkeästi. Hiukset tekevät totaalikieltäymyksen yhteistyöstä ilmankosteuteen vedoten. Jos voisi töissä käyttää pipoa, niin pipon syvälle päähän vetäminen olisi olosuhteet huomioon ottaen paras vaihtoehto. En muista tehdä aamulla itselleni lounasta mukaan töihin. Lapsille sentään muistin. Riisipuuroa. Unohdin kanelin. Pettyvät, rassukat. Työpaikan parkkihallin toisessa kerroksessa on vain kolme autoa. Muistelen haikeana niitä aikoja, jolloin aamuisin sai hallista etsiä parkkipaikkaa. Nyt auton saisi vaivatta jo ensimmäiseenkin kerrokseen.
Tietokone on halvaantunut. Kestää 20 minuuttia, ennen kuin saan sen toimintakykyiseksi. Saisikohan tästä kärsivällisyyspalkinnon, hermostussoluissa kun ei liikahdakaan. Uuden koneen hankintaan ei tänä vuonna firmalla ole rahaa, ensi vuonna sitten, oli viesti. Nyt ei sitä ensi vuottakaan tule. Myöhästyn puhelinpalaverista, kun koneen käynnistämiseen kului niin kauan aikaa. Taas. Aamun sähköpostitulva on suhteellisen pieni maanantaiaamuksi. Onko tämä nyt hyvä vai paha? Joukossa on tärkeitäkin, joihin pitää vastata. Mitenköhän selviävät ilman meitä kaikkia irtisanottuja. Vaikka eihän kukaan ole korvaamaton. Ei tule töihin jääville kollegoillakaan olemaan helppoa. Harmittaa heidänkin puolestaan. Palaverikutsu seuraavalle aamulle seitsemäksi. Tästä organisaatiouudistuksesta. Sinä ainokaisena aamuna kahden viikon aikana, jolloin olisi mahdollisuus nukkua vähän pidempään. Pitihän se arvata. Toivottavasti palaveri on edes asiaa, eikä vain saman asian läpikäyntiä eri sanoilla. Päästäisivät jo menemään. Antakaa minulle aurinkoinen päivä niin taas jaksan!
Huomenna onneksi paistaa taas aurinko. Huomenna en anna itselleni tähän masennukseen enää lupaa. Päätän suhtautua työnhakuun kuin nettiostoksiin. Haussa täydellinen juhlamekko, joka istuu joka kohdasta, ja jonka ylleen pukeminen saa mielen säteilemään. Hieman rohkea, nyt ei enää arkipäiväisiä mekkoja katsella. Huomiota herättävä, seinäkukkaseksi en suostu, tai jos seinäkukkaseksi, niin sitten ainakin koreaksi sellaiseksi. Mekko, jonka ollessa yllä vain taivas on unelmien rajana.
Nauttikaa elämästä, sen sateisista ja aurinkoisista päivistä!
Rakkaudella, Äiti
Maanantai. Synkkä maanantai. Tänään annan itselleni luvan olla masentunut, ainakin hetken aikaa. Masennuksella ja kurjilla ihmiskohtaloilla revitellään mediassa, niillä tarinoilla on arvoa. Ketään ei kiinnosta jos menee hyvin. Siksi en katso paikallisia uutisia. Niistä tulee paha olo. Protestoin. Haluan kuulla jotain positiivista.
Kurjuuden maksimoitumiseksi muutkaan asiat eivät mene hehkeästi. Hiukset tekevät totaalikieltäymyksen yhteistyöstä ilmankosteuteen vedoten. Jos voisi töissä käyttää pipoa, niin pipon syvälle päähän vetäminen olisi olosuhteet huomioon ottaen paras vaihtoehto. En muista tehdä aamulla itselleni lounasta mukaan töihin. Lapsille sentään muistin. Riisipuuroa. Unohdin kanelin. Pettyvät, rassukat. Työpaikan parkkihallin toisessa kerroksessa on vain kolme autoa. Muistelen haikeana niitä aikoja, jolloin aamuisin sai hallista etsiä parkkipaikkaa. Nyt auton saisi vaivatta jo ensimmäiseenkin kerrokseen.
Tietokone on halvaantunut. Kestää 20 minuuttia, ennen kuin saan sen toimintakykyiseksi. Saisikohan tästä kärsivällisyyspalkinnon, hermostussoluissa kun ei liikahdakaan. Uuden koneen hankintaan ei tänä vuonna firmalla ole rahaa, ensi vuonna sitten, oli viesti. Nyt ei sitä ensi vuottakaan tule. Myöhästyn puhelinpalaverista, kun koneen käynnistämiseen kului niin kauan aikaa. Taas. Aamun sähköpostitulva on suhteellisen pieni maanantaiaamuksi. Onko tämä nyt hyvä vai paha? Joukossa on tärkeitäkin, joihin pitää vastata. Mitenköhän selviävät ilman meitä kaikkia irtisanottuja. Vaikka eihän kukaan ole korvaamaton. Ei tule töihin jääville kollegoillakaan olemaan helppoa. Harmittaa heidänkin puolestaan. Palaverikutsu seuraavalle aamulle seitsemäksi. Tästä organisaatiouudistuksesta. Sinä ainokaisena aamuna kahden viikon aikana, jolloin olisi mahdollisuus nukkua vähän pidempään. Pitihän se arvata. Toivottavasti palaveri on edes asiaa, eikä vain saman asian läpikäyntiä eri sanoilla. Päästäisivät jo menemään. Antakaa minulle aurinkoinen päivä niin taas jaksan!
Huomenna onneksi paistaa taas aurinko. Huomenna en anna itselleni tähän masennukseen enää lupaa. Päätän suhtautua työnhakuun kuin nettiostoksiin. Haussa täydellinen juhlamekko, joka istuu joka kohdasta, ja jonka ylleen pukeminen saa mielen säteilemään. Hieman rohkea, nyt ei enää arkipäiväisiä mekkoja katsella. Huomiota herättävä, seinäkukkaseksi en suostu, tai jos seinäkukkaseksi, niin sitten ainakin koreaksi sellaiseksi. Mekko, jonka ollessa yllä vain taivas on unelmien rajana.
Nauttikaa elämästä, sen sateisista ja aurinkoisista päivistä!
Rakkaudella, Äiti
No comments:
Post a Comment