Kuin töiden loppumista arvaillen olen viime aikoina kunnostellut taloa. Periaatteella: kun kerran on mahdollisuus, niin kannattaa tehdä. Ja niinhän se kannatti, nyt alkoi olosuhteiden pakottama säästölinja, jonka aikana voimme unohtaa suuremmat investoinnit toistaiseksi. Osa taloon liittyvistä tämänvuotisista korjauksista on ollut pakollista. Kuten se, kun talvipakkasella jäätyi vesiputki, ja sitten se sulaessaan poksahti, ja palasin kauppareissulta iloiseen vesisuihkuun ja sitten oltiin ilman vettä kolme päivää kun putkimiehet eivät ehtineet kaikkia poksahduksia asuinalueella heti korjaamaan. Tai se, kun kylppäristä löytyi hometta ja suihku meni kokonaan uusiksi. Tai kun keväällä tuli golfpallon kokoisia rakeita, jotka hakkasivat katon kuumaiseman näköiseksi. Tai kun jääkaappi päätti maallisen taipaleensa. Tai kun ilmastointilaite lakkasi toimimasta yli 40 asteen helteessä. Mutta sitä ei lasketa, kun se ei maksanut kuin pari sataa, ja korjaajakin tuli saman päivän aikana, vaikka ensin lupasivat vasta neljän päivän päästä laitetohtorin paikalle.
Yksi vapaaehtoinen kunnostusinvestointi on ollut kastelujärjestelmä. Voi kuulostaa varsinaiselta puutarhapröystäilyltä, mutta vakuutan, että näin ei ole. Ne, jotka täällä ovat käyneet tai täällä asuvat, tietävät, että jollei puutarhaa kastele kesällä monta kertaa viikossa, pian voikin ruveta suunnittelemaan viherkasvien tilalle japanilaista kivipuutarhaa tai kaktuskokoelmaa. Kesäkuun lopun ja lokakuun alun välillä on satanut kaksi (2) kertaa, ja lämpötilat ovat olleet kolmisen kuukautta siinä 40 asteen molemmin puolin. Siinä on sitten mukava iltaisin useamman kerran viikossa siirrellä sadettajia nurmikonkulmasta toiseen, kun aika on yksinhuoltajalla muutekin kortilla. Moinen kuivuus vaikuttaa talojen perustuksiin, siinä äkkiä kallistuu talo kun maaperä vetäytyy. Joka muuten on käynyt meillä myös. Se oli monen tonnin lasku, kun miehet kaivoivat itsellensä kuopat kainaloihin asti, ja laittoivat talon alle betonisylintereitä, joilla saatiin talo vinssattua taas suoraan. Talonhankinnan oppitunti nro 1: älä ikäpäivänä täällä osta taloa jossa ei ole kastelujärjestelmää. Todennäköisyys on pienempi, että siinä on vähemmän vikaa. Takuuta tällä neuvolla ei tosin ole, osta omalla riskillä.
Mutta siihen kastelujärjestelmään, joka oli ollut hankintasuunnitelmissani heti tähän taloon muutettuani. Yh-ystäväni, jolla on korjaus-kunnostus-rakennus-puutarha-alan firma, laittoi kaikille meille ystäville viestin, että nyt oli loppunut työt kuin seinään, olisiko kenellään mitään hommia tai sellaisista vinkkejä. Ajattelin että 1 plus 1, tässä tilaisuus, molemminpuoleinen hyöty: ystävälle töitä, ja minä saan vihdoin kastelujärjestelmän, eikä tarvi huolehtia siitä, että joku 1. kusettaa 2. haluaa myydä kaikenlaista lisähömpötystä jota en tarvi 3. katoaa kuin maan alle silloin, jos järjestelmässä on jotain vikaa. Reilun viikon aherruksen jälkeen järjestelmä on paikoillaan, ja ruiskii vettä sinne minne pitääkin silloin kuin pitääkin. Kaupan päälle ystäväni asensi vielä palovaroittimet, jotka olin joutunut repimään alas silloin kun uutta kattoa asennettiin, kun asennuksesta tuli niin paha kärväys, että eivät pirulaiset sammuneet vaan aiheuttivat rakkiparalle lähes sydänkohtauksen, ja laittoi palovaroitinasennuksen lisäksi kukkapenkkeihin haketta, ja nurmikolle talviruohonsiemeniä. Siinäpä ystävä paikallaan.
Onpa pitkä pohjustus sille koiranoksennukselle… Kastelujärjestelmän huonompi puoli on siinä, että vesiputket pitää luonnollisesti kaivaa maahan. Joka tarkoittaa sitä, että kun maa on lopulta takaisin putkien päällä suunnilleen siellä missä pitääkin, siinä ei tietysti kasva ruohoa. Joka tarkoittaa sitä, että tämä ah niin herttainen Teksasin savimaa on ihan kaikkien ulottuvissa. Se savi tarraa kengänpohjiin ilmeisesti jonkin magneettisen vetovoiman avulla heti kun ovesta kengänpohjan ulos vilauttaa. Zooop ja siellä on ja pysyy. Tässä tilanteessa tuli huomattua, että sama vetovoima pätee myös koiran tassuihin. Koira-parka yritti tassujansa puhdistaa pureskelemalla savimaat parempaan talteen vatsalaukkuunsa. Ihan kiva, ei jäänyt sotkua. Siis ei sotkua ennen kuin koira alkoi oksentelemaan… Se oksensi ainakin 10 kertaa uudelle kokolattiamatolle. Sille uudelle, joka piti suihkuremontin jälkeen vaihtaa, kun 10 vuotta vanhaan ja liasta pinttyneeseen mattoon ei enää imeytyneet laatoitusten purkamisesta lähteneet pölyt, vaan pölyt alkoivat hieman häiritsevästi ilmassa leijailla, ja maton väri sängyn alla oli säihkyvän kirkas verrattuna kävelyreiteille. Sille uudelle, josta lapsia vannotin, että YLÄKERRAN UUDELLE MATOLLE EI MENNÄ SYÖMÄÄN MITÄÄN EIKÄ KÄVELEMÄÄN KENGÄT JALASSA!!!! Lapset ovat totelleet. Koira ei. Olisi se pitänyt arvata että jotain tällaista tässä vielä tapahtuu, kun jo kaksi päivää uuden maton asennuksen jälkeen koira oli oksentanut pihalta syömänsä ruohot matolle.
Sellainen oli tarina koiranoksennuksesta. Toinen on tarina siitä, kuinka oksennustahrat saa pois. Sen jännitysnäytelmän loppua ei vielä ole näkyvissä…
Rakkaudella, Äiti
Yksi vapaaehtoinen kunnostusinvestointi on ollut kastelujärjestelmä. Voi kuulostaa varsinaiselta puutarhapröystäilyltä, mutta vakuutan, että näin ei ole. Ne, jotka täällä ovat käyneet tai täällä asuvat, tietävät, että jollei puutarhaa kastele kesällä monta kertaa viikossa, pian voikin ruveta suunnittelemaan viherkasvien tilalle japanilaista kivipuutarhaa tai kaktuskokoelmaa. Kesäkuun lopun ja lokakuun alun välillä on satanut kaksi (2) kertaa, ja lämpötilat ovat olleet kolmisen kuukautta siinä 40 asteen molemmin puolin. Siinä on sitten mukava iltaisin useamman kerran viikossa siirrellä sadettajia nurmikonkulmasta toiseen, kun aika on yksinhuoltajalla muutekin kortilla. Moinen kuivuus vaikuttaa talojen perustuksiin, siinä äkkiä kallistuu talo kun maaperä vetäytyy. Joka muuten on käynyt meillä myös. Se oli monen tonnin lasku, kun miehet kaivoivat itsellensä kuopat kainaloihin asti, ja laittoivat talon alle betonisylintereitä, joilla saatiin talo vinssattua taas suoraan. Talonhankinnan oppitunti nro 1: älä ikäpäivänä täällä osta taloa jossa ei ole kastelujärjestelmää. Todennäköisyys on pienempi, että siinä on vähemmän vikaa. Takuuta tällä neuvolla ei tosin ole, osta omalla riskillä.
Mutta siihen kastelujärjestelmään, joka oli ollut hankintasuunnitelmissani heti tähän taloon muutettuani. Yh-ystäväni, jolla on korjaus-kunnostus-rakennus-puutarha-alan firma, laittoi kaikille meille ystäville viestin, että nyt oli loppunut työt kuin seinään, olisiko kenellään mitään hommia tai sellaisista vinkkejä. Ajattelin että 1 plus 1, tässä tilaisuus, molemminpuoleinen hyöty: ystävälle töitä, ja minä saan vihdoin kastelujärjestelmän, eikä tarvi huolehtia siitä, että joku 1. kusettaa 2. haluaa myydä kaikenlaista lisähömpötystä jota en tarvi 3. katoaa kuin maan alle silloin, jos järjestelmässä on jotain vikaa. Reilun viikon aherruksen jälkeen järjestelmä on paikoillaan, ja ruiskii vettä sinne minne pitääkin silloin kuin pitääkin. Kaupan päälle ystäväni asensi vielä palovaroittimet, jotka olin joutunut repimään alas silloin kun uutta kattoa asennettiin, kun asennuksesta tuli niin paha kärväys, että eivät pirulaiset sammuneet vaan aiheuttivat rakkiparalle lähes sydänkohtauksen, ja laittoi palovaroitinasennuksen lisäksi kukkapenkkeihin haketta, ja nurmikolle talviruohonsiemeniä. Siinäpä ystävä paikallaan.
Onpa pitkä pohjustus sille koiranoksennukselle… Kastelujärjestelmän huonompi puoli on siinä, että vesiputket pitää luonnollisesti kaivaa maahan. Joka tarkoittaa sitä, että kun maa on lopulta takaisin putkien päällä suunnilleen siellä missä pitääkin, siinä ei tietysti kasva ruohoa. Joka tarkoittaa sitä, että tämä ah niin herttainen Teksasin savimaa on ihan kaikkien ulottuvissa. Se savi tarraa kengänpohjiin ilmeisesti jonkin magneettisen vetovoiman avulla heti kun ovesta kengänpohjan ulos vilauttaa. Zooop ja siellä on ja pysyy. Tässä tilanteessa tuli huomattua, että sama vetovoima pätee myös koiran tassuihin. Koira-parka yritti tassujansa puhdistaa pureskelemalla savimaat parempaan talteen vatsalaukkuunsa. Ihan kiva, ei jäänyt sotkua. Siis ei sotkua ennen kuin koira alkoi oksentelemaan… Se oksensi ainakin 10 kertaa uudelle kokolattiamatolle. Sille uudelle, joka piti suihkuremontin jälkeen vaihtaa, kun 10 vuotta vanhaan ja liasta pinttyneeseen mattoon ei enää imeytyneet laatoitusten purkamisesta lähteneet pölyt, vaan pölyt alkoivat hieman häiritsevästi ilmassa leijailla, ja maton väri sängyn alla oli säihkyvän kirkas verrattuna kävelyreiteille. Sille uudelle, josta lapsia vannotin, että YLÄKERRAN UUDELLE MATOLLE EI MENNÄ SYÖMÄÄN MITÄÄN EIKÄ KÄVELEMÄÄN KENGÄT JALASSA!!!! Lapset ovat totelleet. Koira ei. Olisi se pitänyt arvata että jotain tällaista tässä vielä tapahtuu, kun jo kaksi päivää uuden maton asennuksen jälkeen koira oli oksentanut pihalta syömänsä ruohot matolle.
Sellainen oli tarina koiranoksennuksesta. Toinen on tarina siitä, kuinka oksennustahrat saa pois. Sen jännitysnäytelmän loppua ei vielä ole näkyvissä…
Rakkaudella, Äiti
No comments:
Post a Comment