Loman jälkeinen krapula

Olen päättänyt ryhtyä seuraamaan amerikkalaista jalkapalloa. Päätökseen on kovasti vaikuttanut se, että työpaikalla kuutioni on sijoitettuna kahden jalkapallohullun kuutioiden väliin. Siinä väkisinkin tarttuu jotain korvaan, kun he pelin jälkeisenä päivänä puivat pelin kulun ylitseni kovaan ääneen. Olen joskus ihan kokonaisen pelinkin katsonut, ja joku deittailemani mies on kärsivällisesti selostanut pelin kulun, strategian, pistelaskun ja muut hienoudet. Että ei tässä nyt ihan ensimmäistä kertaa olla pappia kyydissä. Jännittävä ja mukaansatempaava peli, mutta sisälle pääsyyn tarvitaan ilmiselvästi vähän tarkempaa pelin ja pelaajien tuntemista, sen verran olen ulkona kollegoideni keskusteluista.

Nyt on täydellinen aika aloittaa jalkapallon seuraaminen. Harjoittelukausi (tai miksikä sitä sanotaan, en ole vielä ihan terminologian kanssa sinut) on nimittäin alkamassa. Joukkueet on virkistetty uusilla pelaajilla, ja joukkueiden harjoittelua seurataan mediassa analysoiden jokaisen pelaajan jokainen askel. Aloitan perehtymisen kotiseurastani Dallas Cowboysista. Pari ensimmäistä mediaviikkoa olen tainnut jo missata, mutta nyt on median pääpuheenaihe näköjään se, että Dez Bryant on loukannut nilkkansa, ja on ulkona pelistä. Tähän mennessä pelaajien tuntemukseni on rajoittunut kahteen pelaajaan, Tony Romoon, eli siihen joka deittaili Jessica Simpsonia, ja Marion Barberiin. Barberin lempinimi on Barbaari, ja hän tekee nimensä mukaisesti pahaa jälkeä kentällä, se jäi peliä katsoessa mieleen. Rajoittuneen tietämykseni laajentamiseksi ensin pitää googlata, kuka tämä Dez Bryant oikein on. Ohhoh, oikein mukavannäköinen nuori mies. Kiva korvakoru. Tästähän voi tulla ihan mukavaa! Dallas Cowboysin ensimmäinen valinta college-tason jalkapallojoukkueesta tänä vuonna. Eli hyvä pelaaja koulussa, ja tunnustuksena siitä valittiin ensimmäisenä. Vähän niin kuin pesäpallossa, kun koulussa valittiin joukkueita, parhaat ekana (tai omat kaverit). Wide receiver, eli tarkoituksena ilmeisesti ottaa pallo kiinni? Täytyy tähän terminologiaan ilmeisesti paneutua vähän tarkemmin. No aikaahan tässä riittää, lomien jälkeisessä krapulassa kun rahat on loppu, ja niinpä aika menee mukavasti kotosalla.

Onneksi on muutakin kaikenlaista kivaa puuhaa, jota voi tehdä silloin, kun ei ole rahaa. Voi vaikka laittaa valokuvia kansioon! Viimeksi niitä tuli laiteltua vuonna 2006, joten eiköhän sieltä joku pinkka löydy. Se saattaa tosin olla vähän henkisesti raskasta, kun valokuvien selaaminen tuo mieleen kaikenlaisia muistoja avioliiton ajalta. Joka vanhoja muistaa sitä tikulla silmään. Ehkä parempi unohtaa se projekti. No siivota voi ainakin! McDonaldsin ilmaislelut ainakin saavat kyytiä, ja kaikki se pieni paperisilppu, joka jonkun luonnonoikun seurauksena aina valloittaa tytön koulupöydän. Jos oikein jaksaisi, niin sitä heittäisi kaikki parittomat barbinkengät pois, ei niillä kengillä kukaan kuitenkaan koskaan leiki. Varmaan sekin takia, että se toinen kenkä parista on imurin sisuksissa. Ja mistä niitä pikkuautoja kertyy? Joskus poika laski, että niitä oli varmaan 80. Amerikkalaista pröystäilykulttuuria sanon minä, varsinkin kuin niillä leikitään korkeintaan kolmella autolla kerrallaan. Pois pois pois, kun on kerran kurjaa ja köyhää, niin vedetään sitten samaa linjaa loppuun asti.

Mielikuvitusta voi myös kehittää silloin, kun rahat on loppu, vaikka leikkimällä leikkiä Kuinka saada rahat riittämään seuraavaan palkkapäivään. Pelin ensimmäinen vaihe on nimeltään Pakastimen inventaario. Kaukaa viisaana järkevä vanhempi on varautunut tällaiseen tilanteeseen säilömällä pakastimen kätköön jäänteitä menneiltä aterioilta. Nyt ei ole varaa nyrpistellä, vaan syödään sitä mitä löytyy. Pikaisen analyysin ja muinaisjäänteiden pois heittämisen (kala säilyy kuulemma 3kk pakastimessa, ja jos kala on ollut pakastimessa yli 6 kuukautta, se pitää heittää pois, sairastumisista tulee pitkä miinus) jälkeen tarkistetaan pistemäärä. Pisteitä saa sen mukaan, kuinka monta päivää pakastimeen kätketyillä jäänteillä pystyy ruokailemaan. Pelin pistemäärä tässä vaiheessa on aivan loistava! Ainakin viikko menee ihan kevyesti, ja ruoka on jopa hyvää: paria erilaista pataruokaa, tonnikalavuokaa, keittoja, jotain jossa näyttää olevan riisiä ja jotain vihanneksia, jauhelihapastakastiketta, kypsentämätöntä kanaa ja lihaa, joita ei tullut käytettyä kun pakkauskoko oli niin hurja. Leipää ja leivonnaisia löytyy niitäkin monta sorttia. Tuoreudesta ei ole takuuta, mutta kyllä pulla on aina pullaa, vaikka olisikin vähän vanhaa. Pelin seuraavassa vaiheessa tehdään sama inventaario jääkaapin ja ruokakaapin sisällöille. Miinusta tulee jääkaapista, joka oli valmiiksi melkein tyhjä. Maitoa sentään löytyy, ja kukkakaalia sekä perunoita. Plussaa tulee ruokakaapin sisällyksestä. Peruselintarvikkeiden määrä on vähintään tyydyttävä, osin jopa erittäin hyvä. Tässähän voisi ajankuluksi vaikka leipoa. Seuraavaksi pelissä tehdään menu seuraavaan palkkapäivään asti, pari viikkoa tässä tapauksessa. Pakastimen antimien lisäksi menuun ilmestyy riisipuuroa, hernekeittoa ja pannareita, makaronilaatikkoa (kaksi edellistä riittävät useammaksi päiväksi), jonkinsortin kanakastiketta, wokkia, muffinsseja, leipäkoneella tehtyä tuoretta leipää ja uuniperunoita. Huom. ei kalaruokaa tällä kertaa, nyt jää omegat saamatta. Ostoslista tehdään seuraavaksi, ja mitä lyhyempi ostoslista, sitä enemmän pisteitä. Herneitä, porkkanoita, makaronia, jauhelihaa, munia, kaurapuuroa, maitoa, hapankermaa. Tämähän ei kuulosta lainkaan pahalta, vaan päinvastoin herkulliselta ja jopa ajoittain terveelliseltä. Huutia annetaan sille elintasosairaudelle nimeltään ylipaino!

Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että tämänhetkinen rahapula ei ole kaikki ihan itse aiheutettua. Tai no, itsehän ne rahat annoin pois, kun joku muu niitä tarvitsi sillä hetkellä kipeämmin. Kun yksinhuoltajaystävän rahat ovat totaalisen loppu eikä seuraavasta avustuksesta ole tietoa, tai kun ystävän auto pitää korjata, jotta hän voi käydä töissä, eikä rahaa ole korjaukseen, niin kunnon kristityn tulee auttaa. Siinä vaiheessa, kun tietää toisen epätoivoisesta tilanteesta tarkalleen, ei voi vakinaisen työpaikan ja siten turvatun tulolähteen omaava muuta tehdä kuin työntää rahat kouraan. Kävi kyllä mielessä vähän erään tällaisen tapauksen jälkeen, että omia kulutustottumuksiaan muokkaamalla voisi huomattavasti vaikuttaa omaan ahdinkoonsa. Ei se rahatilanne sillä parane, että aamupala haetaan Mäkkäristä. No kukin tavallaan, eletään säästäväisemmin ja onneksi on tuo budjetointi hallinnassa. Katsotaan sitten seuraavalla kerralla toisten tarpeita toisesta vinkkelistä. Kunhan kahvi riittää, niin kyllä tässä pärjäillään.

Rakkaudella,
Äiti

Jäikö sinne tilille katetta?

No niin, otetaanpa käsittelyyn raha-asiat. Minkälaisia mielikuvia teille tulee mieleen amerikkalaisesta yksinhuoltajasta? Trophy wife, joka otti lapset, talon ja rikkaan miehensä rahat, kun mies katosi auringonlaskuun uuden, nuoren rakastajattarensa kanssa? Nainen, joka käyttää avioero-oikeudessa voittamansa rahat shoppailuun, matkailuun, kauneusleikkaukseen, tekee sivussa vähän hyväntekeväisyyshommia ja lakkailee kynsiään lasten käydessä kallista yksityiskoulua? Uranainen, joka jättää lapsensa nannyn hoitoon, tekee ympäripyöreää työpäivää ja tulee siivottuun kotiin, jossa lapset ovat jo vuoteessa odottelemassa äidin peittelyä? Eronnut isä, joka pitää yksin huolta lapsistaan ja on vähän hassu mutta saa arjen pyörimään ja sitten löytää elämänsä rakkauden josta tulee täydellinen äitipuoli lapsille? No tämä oli kärjistettyä, oheista tapahtuu elokuvissa. Tai ehkä jollekin oikeasti. Sille 0.01 prosentille yksinhuoltajista. Todellisuus on kuitenkin toisenlainen kaikille muille 99.99%:lle…

Tein nopean googletilaston, huom. ei siis mitään oikeaa tilastotiedettä. Vuonna 1997 69% Yhdysvaltalaisista lapsista, jotka asuivat joko eronneen tai koskaan naimisiin menemättömän äidin luona, olivat lähellä köyhyysrajaa, tai köyhyysrajan alapuolella. Toinen googletilasto kertoo, että köyhyysraja vuonna 2008 (juu ei nämä ole ihan vertailukelpoisia tuloksia kun on 10 vuotta välissä…) oli noin $18.000 kolmen hengen taloudelle. Se tekee siinä $1.500, tämän hetken euron kurssilla jotakuinkin €1.250. Tästä rahasta maksetaan samaa mitä muuallakin: verot (jotka ei onneksi ole kauheat), vuokrat, sähkö, ruoka, kulkuvälineet ja polttoaineet (auto on välttämättömyys suurimmassa osassa maata, ja siihen palaankin joskus myöhemmin), vaatteet, koulutarvikkeet (niin, jokaisen lyijykynän ja piirustuspaperin joutuu itse maksamaan), terveydenhuolto (ja tästäkin tulee uusi blogikirjoitus!), TV-kanavapaketti, nettiyhteys, lasten päivähoito etc. Päivähoito ansaitsee myös oman blogikirjoituksensa myöhemmin, sitä kun ei lainkaan täällä tueta ja maksut ovat kovia.

Katsoin vertailun vuoksi Suomen vastaavan tilaston, ja se olikin aika mielenkiintoista luettavaa! Tiesitkö, että köyhyysraja Suomessa on €1.080 nettona, eli verojen jälkeen. Huolestuttavalta kuulostaa, että köyhyysrajan alapuolella eläviä AIKUISIA on Suomessa jo 700.000, määrä on kaksinkertaistunut 10 vuodessa. Tämä tarkoittaa 13% koko väestöstä, ja vaikutus lapsiin on varmasti suuri! Aika hurja. Björn Wahlroosin kommentit ”rikkinäisten perheiden” tukemisen lopettamisesta pistivät muuten ihan vihaksi tälläkin puolen palloa! No, takaisin analyysiin. Suomen köyhyysraja mitataan siis verojen jälkeen, Yhdysvalloissa ennen veroja. Suomessa nettotulot ovat aikuista henkilöä kohden, ja Yhdysvalloissa perhekuntaa kohden, esimerkissä kolmen hengen perheelle €1.250. Suomessa lapsista maksetaan lapsilisää ja asumistukea ja toimeentulotukea, täällä moisista ei ole kuultukaan, yksin ja pennittömänä sitä ihminen on ongelmiensa kanssa. Ja Suomessa ennen kaikkea – lähes ilmainen terveydenhuolto, päivähoito ja opiskelu, sekä opintotuet. Viimeiseksi mainitut takaavat sen, että kaikilla on edes jonkinlainen tasa-arvoinen mahdollisuus menestyä elämässään. Mutta säästäpä täällä minimitulosta lasten college-maksuihin, kun vuosimaksut pyörivät $20.000 paikkeilla, tai yritä hyötyä töissä käynnistä, kun päivähoitomaksut vievät suurimman osan palkasta. Aika mahdoton tehtävä. Olkaa siskot ja veljet kiitollisia siitä, mitä kaikkea Suomen yhteiskunta (vielä) perheillenne tarjoaa.

Ja mikähän nyt oli tässä pointti, se taisi kadota tilastojen varjoihin... Eli taloudellisesti vaikeaa on molemmilla mantereilla yksinhuoltajilla ja heidän lapsillaan, kahden vanhemman perheessä menee paremmin. Se mielikuvituksen tuote ihanasta yksinhuoltajuudesta, mitä telkkarista täältä Yhdysvalloista yksinhuoltajien arjesta välittyy, ei vastaa todellisuutta. Oscar-elokuva Precious kuvaus taitaa sekin olla sitä ihan toista ääripäätä, äärimmäistä kurjuutta. Keskelle jää tavallinen kansa, joiden tavalliset tositarinat eivät mediaa kiinnosta, ei siellä eikä täällä. Tarinat siitä, kun auton ilmastointilaite menee rikki, kesä tulee ja kesän myötä tavalliset 35 asteen lämpötilat, eikä ilmastointilaitetta ole rahaa korjata. Tarinat siitä, kuinka vanhemmat käyvät huonopalkkaisessa päivätyössä ja käyttävät illat opiskeluun saadakseen paremman työpaikan ja siten taatakseen lapsilleen paremman tulevaisuuden, kaikkea se vanhemmuusvaisto teettää. Tarinat siitä, kuinka yksinhuoltajaisä tai -äiti sai potkut, kuinka sitä sinniteltiin päivästä toiseen, muutettiin pienempään asuntoon tai vanhempien kotiin, kunnes elämä saatiin taas raiteilleen. Tarinat siitä, kuinka ex-puoliso oli juoppo tai narkkari tai rikollinen, eikä ikinä maksanut penniäkään elatusapua. Tarinat siitä, kuinka kunnollinen, rehellinen, kirkossa käyvä hyvä mies on saanut vain osapäivätöitä, ja on taloudellisesti niin tiukoilla, ettei pysty maksamaan ex-vaimolleen elatusapua. Tarinat siitä, kun ei ollut rahaa maksaa sähkölaskua ja sähkölaitos katkaisi sähköt. Mikään näistä ei mediaa kiinnosta, mutta tämä on sitä tosielämää, jossa epävarmuus tulevaisuudesta ja jatkuva olemassaolon taistelu on hyvin monille vanhemmille kaikkialla tuttua. Arki on arkea kaikkialla, eikä median luomalla kuvalla ole mitään tekemistä sen kanssa, senhän me kaikki tiedämme. Tulkoon tavallisen kansan tarinat vihdoinkin kuultua! Miten teillä pärjätään taloudellisesti? Niille, jotka ovat yksinhuoltajia: minkälainen vaikutus erolla oli teidän taloudelliseen tilanteeseenne, tuliko muutos shokkina, vai olitteko tulotason putoamiseen varautuneita?

No nyt meni aika vakavaksi asia. Elämästä voi nauttia oli rikas taikka köyhä, ja rikkaat eivät ole edes tutkimusten mukaan onnellisia, raha ei takaa sitä onnea jota kaikki tavoittelemme. Onnellisuus tulee ihan muista kuin rahan lähteistä. Oltiin lasten kanssa eräänä päivänä kaupassa, ja kaikki hyllyjen ihanat houkutukset viettelivät lapsia. Ilkeä äiti ei kuitenkaan ottanut kuuleviin korviinsa lasten pieniä, anovia ääniä osta osta osta, vaan kylmästi johdatti joukon kassalle. Periaatteesta meillä ei lapsille kaupassa osteta 95% käyntikerroista mitään pienten sydäntä särkevistä rukouksista huolimatta ja vaikka rahaa olisikin, kovasydäminen äiti, mutta roinaa on kaapit pullollaan eikä millään niistä koskaan leikita. Joka kerta poika muistaa kuitenkin varmistaa Äiti onko sulla rahaa? Ja sen kerran kun jonkun pienen tavaran tai namin ostan, JESSS! tulee häneltä niin sydämen pohjasta. Takaisin kauppaan. Jonossa seisoessamme tyttö kajauttaa kaikkien läsnäolijoiden korviin kuuluvalla äänellä: ”Mommy, I wish you were rich!” eli äiti toivoisin, että olisit rikas. Hetken naurettuani hyvin perille mennyttä oppia siitä ettei kaikkea osteta mitä halutaan, piti kertoa lapsille tositarina miljonäärimiehestä (luin CNN:ltä eli senhän täytyy olla totta), joka oli suuren omaisuutensa kanssa niin onneton, että lahjoitti kaiken pois. Björn Wahlroosin täytyy olla aika onneton.

Onnea teidän kaikkien elämään sylintäydeltä, pärjäilkää!