No niin, otetaanpa käsittelyyn raha-asiat. Minkälaisia mielikuvia teille tulee mieleen amerikkalaisesta yksinhuoltajasta? Trophy wife, joka otti lapset, talon ja rikkaan miehensä rahat, kun mies katosi auringonlaskuun uuden, nuoren rakastajattarensa kanssa? Nainen, joka käyttää avioero-oikeudessa voittamansa rahat shoppailuun, matkailuun, kauneusleikkaukseen, tekee sivussa vähän hyväntekeväisyyshommia ja lakkailee kynsiään lasten käydessä kallista yksityiskoulua? Uranainen, joka jättää lapsensa nannyn hoitoon, tekee ympäripyöreää työpäivää ja tulee siivottuun kotiin, jossa lapset ovat jo vuoteessa odottelemassa äidin peittelyä? Eronnut isä, joka pitää yksin huolta lapsistaan ja on vähän hassu mutta saa arjen pyörimään ja sitten löytää elämänsä rakkauden josta tulee täydellinen äitipuoli lapsille? No tämä oli kärjistettyä, oheista tapahtuu elokuvissa. Tai ehkä jollekin oikeasti. Sille 0.01 prosentille yksinhuoltajista. Todellisuus on kuitenkin toisenlainen kaikille muille 99.99%:lle…
Tein nopean googletilaston, huom. ei siis mitään oikeaa tilastotiedettä. Vuonna 1997 69% Yhdysvaltalaisista lapsista, jotka asuivat joko eronneen tai koskaan naimisiin menemättömän äidin luona, olivat lähellä köyhyysrajaa, tai köyhyysrajan alapuolella. Toinen googletilasto kertoo, että köyhyysraja vuonna 2008 (juu ei nämä ole ihan vertailukelpoisia tuloksia kun on 10 vuotta välissä…) oli noin $18.000 kolmen hengen taloudelle. Se tekee siinä $1.500, tämän hetken euron kurssilla jotakuinkin €1.250. Tästä rahasta maksetaan samaa mitä muuallakin: verot (jotka ei onneksi ole kauheat), vuokrat, sähkö, ruoka, kulkuvälineet ja polttoaineet (auto on välttämättömyys suurimmassa osassa maata, ja siihen palaankin joskus myöhemmin), vaatteet, koulutarvikkeet (niin, jokaisen lyijykynän ja piirustuspaperin joutuu itse maksamaan), terveydenhuolto (ja tästäkin tulee uusi blogikirjoitus!), TV-kanavapaketti, nettiyhteys, lasten päivähoito etc. Päivähoito ansaitsee myös oman blogikirjoituksensa myöhemmin, sitä kun ei lainkaan täällä tueta ja maksut ovat kovia.
Katsoin vertailun vuoksi Suomen vastaavan tilaston, ja se olikin aika mielenkiintoista luettavaa! Tiesitkö, että köyhyysraja Suomessa on €1.080 nettona, eli verojen jälkeen. Huolestuttavalta kuulostaa, että köyhyysrajan alapuolella eläviä AIKUISIA on Suomessa jo 700.000, määrä on kaksinkertaistunut 10 vuodessa. Tämä tarkoittaa 13% koko väestöstä, ja vaikutus lapsiin on varmasti suuri! Aika hurja. Björn Wahlroosin kommentit ”rikkinäisten perheiden” tukemisen lopettamisesta pistivät muuten ihan vihaksi tälläkin puolen palloa! No, takaisin analyysiin. Suomen köyhyysraja mitataan siis verojen jälkeen, Yhdysvalloissa ennen veroja. Suomessa nettotulot ovat aikuista henkilöä kohden, ja Yhdysvalloissa perhekuntaa kohden, esimerkissä kolmen hengen perheelle €1.250. Suomessa lapsista maksetaan lapsilisää ja asumistukea ja toimeentulotukea, täällä moisista ei ole kuultukaan, yksin ja pennittömänä sitä ihminen on ongelmiensa kanssa. Ja Suomessa ennen kaikkea – lähes ilmainen terveydenhuolto, päivähoito ja opiskelu, sekä opintotuet. Viimeiseksi mainitut takaavat sen, että kaikilla on edes jonkinlainen tasa-arvoinen mahdollisuus menestyä elämässään. Mutta säästäpä täällä minimitulosta lasten college-maksuihin, kun vuosimaksut pyörivät $20.000 paikkeilla, tai yritä hyötyä töissä käynnistä, kun päivähoitomaksut vievät suurimman osan palkasta. Aika mahdoton tehtävä. Olkaa siskot ja veljet kiitollisia siitä, mitä kaikkea Suomen yhteiskunta (vielä) perheillenne tarjoaa.
Ja mikähän nyt oli tässä pointti, se taisi kadota tilastojen varjoihin... Eli taloudellisesti vaikeaa on molemmilla mantereilla yksinhuoltajilla ja heidän lapsillaan, kahden vanhemman perheessä menee paremmin. Se mielikuvituksen tuote ihanasta yksinhuoltajuudesta, mitä telkkarista täältä Yhdysvalloista yksinhuoltajien arjesta välittyy, ei vastaa todellisuutta. Oscar-elokuva Precious kuvaus taitaa sekin olla sitä ihan toista ääripäätä, äärimmäistä kurjuutta. Keskelle jää tavallinen kansa, joiden tavalliset tositarinat eivät mediaa kiinnosta, ei siellä eikä täällä. Tarinat siitä, kun auton ilmastointilaite menee rikki, kesä tulee ja kesän myötä tavalliset 35 asteen lämpötilat, eikä ilmastointilaitetta ole rahaa korjata. Tarinat siitä, kuinka vanhemmat käyvät huonopalkkaisessa päivätyössä ja käyttävät illat opiskeluun saadakseen paremman työpaikan ja siten taatakseen lapsilleen paremman tulevaisuuden, kaikkea se vanhemmuusvaisto teettää. Tarinat siitä, kuinka yksinhuoltajaisä tai -äiti sai potkut, kuinka sitä sinniteltiin päivästä toiseen, muutettiin pienempään asuntoon tai vanhempien kotiin, kunnes elämä saatiin taas raiteilleen. Tarinat siitä, kuinka ex-puoliso oli juoppo tai narkkari tai rikollinen, eikä ikinä maksanut penniäkään elatusapua. Tarinat siitä, kuinka kunnollinen, rehellinen, kirkossa käyvä hyvä mies on saanut vain osapäivätöitä, ja on taloudellisesti niin tiukoilla, ettei pysty maksamaan ex-vaimolleen elatusapua. Tarinat siitä, kun ei ollut rahaa maksaa sähkölaskua ja sähkölaitos katkaisi sähköt. Mikään näistä ei mediaa kiinnosta, mutta tämä on sitä tosielämää, jossa epävarmuus tulevaisuudesta ja jatkuva olemassaolon taistelu on hyvin monille vanhemmille kaikkialla tuttua. Arki on arkea kaikkialla, eikä median luomalla kuvalla ole mitään tekemistä sen kanssa, senhän me kaikki tiedämme. Tulkoon tavallisen kansan tarinat vihdoinkin kuultua! Miten teillä pärjätään taloudellisesti? Niille, jotka ovat yksinhuoltajia: minkälainen vaikutus erolla oli teidän taloudelliseen tilanteeseenne, tuliko muutos shokkina, vai olitteko tulotason putoamiseen varautuneita?
No nyt meni aika vakavaksi asia. Elämästä voi nauttia oli rikas taikka köyhä, ja rikkaat eivät ole edes tutkimusten mukaan onnellisia, raha ei takaa sitä onnea jota kaikki tavoittelemme. Onnellisuus tulee ihan muista kuin rahan lähteistä. Oltiin lasten kanssa eräänä päivänä kaupassa, ja kaikki hyllyjen ihanat houkutukset viettelivät lapsia. Ilkeä äiti ei kuitenkaan ottanut kuuleviin korviinsa lasten pieniä, anovia ääniä osta osta osta, vaan kylmästi johdatti joukon kassalle. Periaatteesta meillä ei lapsille kaupassa osteta 95% käyntikerroista mitään pienten sydäntä särkevistä rukouksista huolimatta ja vaikka rahaa olisikin, kovasydäminen äiti, mutta roinaa on kaapit pullollaan eikä millään niistä koskaan leikita. Joka kerta poika muistaa kuitenkin varmistaa Äiti onko sulla rahaa? Ja sen kerran kun jonkun pienen tavaran tai namin ostan, JESSS! tulee häneltä niin sydämen pohjasta. Takaisin kauppaan. Jonossa seisoessamme tyttö kajauttaa kaikkien läsnäolijoiden korviin kuuluvalla äänellä: ”Mommy, I wish you were rich!” eli äiti toivoisin, että olisit rikas. Hetken naurettuani hyvin perille mennyttä oppia siitä ettei kaikkea osteta mitä halutaan, piti kertoa lapsille tositarina miljonäärimiehestä (luin CNN:ltä eli senhän täytyy olla totta), joka oli suuren omaisuutensa kanssa niin onneton, että lahjoitti kaiken pois. Björn Wahlroosin täytyy olla aika onneton.
Onnea teidän kaikkien elämään sylintäydeltä, pärjäilkää!
Tein nopean googletilaston, huom. ei siis mitään oikeaa tilastotiedettä. Vuonna 1997 69% Yhdysvaltalaisista lapsista, jotka asuivat joko eronneen tai koskaan naimisiin menemättömän äidin luona, olivat lähellä köyhyysrajaa, tai köyhyysrajan alapuolella. Toinen googletilasto kertoo, että köyhyysraja vuonna 2008 (juu ei nämä ole ihan vertailukelpoisia tuloksia kun on 10 vuotta välissä…) oli noin $18.000 kolmen hengen taloudelle. Se tekee siinä $1.500, tämän hetken euron kurssilla jotakuinkin €1.250. Tästä rahasta maksetaan samaa mitä muuallakin: verot (jotka ei onneksi ole kauheat), vuokrat, sähkö, ruoka, kulkuvälineet ja polttoaineet (auto on välttämättömyys suurimmassa osassa maata, ja siihen palaankin joskus myöhemmin), vaatteet, koulutarvikkeet (niin, jokaisen lyijykynän ja piirustuspaperin joutuu itse maksamaan), terveydenhuolto (ja tästäkin tulee uusi blogikirjoitus!), TV-kanavapaketti, nettiyhteys, lasten päivähoito etc. Päivähoito ansaitsee myös oman blogikirjoituksensa myöhemmin, sitä kun ei lainkaan täällä tueta ja maksut ovat kovia.
Katsoin vertailun vuoksi Suomen vastaavan tilaston, ja se olikin aika mielenkiintoista luettavaa! Tiesitkö, että köyhyysraja Suomessa on €1.080 nettona, eli verojen jälkeen. Huolestuttavalta kuulostaa, että köyhyysrajan alapuolella eläviä AIKUISIA on Suomessa jo 700.000, määrä on kaksinkertaistunut 10 vuodessa. Tämä tarkoittaa 13% koko väestöstä, ja vaikutus lapsiin on varmasti suuri! Aika hurja. Björn Wahlroosin kommentit ”rikkinäisten perheiden” tukemisen lopettamisesta pistivät muuten ihan vihaksi tälläkin puolen palloa! No, takaisin analyysiin. Suomen köyhyysraja mitataan siis verojen jälkeen, Yhdysvalloissa ennen veroja. Suomessa nettotulot ovat aikuista henkilöä kohden, ja Yhdysvalloissa perhekuntaa kohden, esimerkissä kolmen hengen perheelle €1.250. Suomessa lapsista maksetaan lapsilisää ja asumistukea ja toimeentulotukea, täällä moisista ei ole kuultukaan, yksin ja pennittömänä sitä ihminen on ongelmiensa kanssa. Ja Suomessa ennen kaikkea – lähes ilmainen terveydenhuolto, päivähoito ja opiskelu, sekä opintotuet. Viimeiseksi mainitut takaavat sen, että kaikilla on edes jonkinlainen tasa-arvoinen mahdollisuus menestyä elämässään. Mutta säästäpä täällä minimitulosta lasten college-maksuihin, kun vuosimaksut pyörivät $20.000 paikkeilla, tai yritä hyötyä töissä käynnistä, kun päivähoitomaksut vievät suurimman osan palkasta. Aika mahdoton tehtävä. Olkaa siskot ja veljet kiitollisia siitä, mitä kaikkea Suomen yhteiskunta (vielä) perheillenne tarjoaa.
Ja mikähän nyt oli tässä pointti, se taisi kadota tilastojen varjoihin... Eli taloudellisesti vaikeaa on molemmilla mantereilla yksinhuoltajilla ja heidän lapsillaan, kahden vanhemman perheessä menee paremmin. Se mielikuvituksen tuote ihanasta yksinhuoltajuudesta, mitä telkkarista täältä Yhdysvalloista yksinhuoltajien arjesta välittyy, ei vastaa todellisuutta. Oscar-elokuva Precious kuvaus taitaa sekin olla sitä ihan toista ääripäätä, äärimmäistä kurjuutta. Keskelle jää tavallinen kansa, joiden tavalliset tositarinat eivät mediaa kiinnosta, ei siellä eikä täällä. Tarinat siitä, kun auton ilmastointilaite menee rikki, kesä tulee ja kesän myötä tavalliset 35 asteen lämpötilat, eikä ilmastointilaitetta ole rahaa korjata. Tarinat siitä, kuinka vanhemmat käyvät huonopalkkaisessa päivätyössä ja käyttävät illat opiskeluun saadakseen paremman työpaikan ja siten taatakseen lapsilleen paremman tulevaisuuden, kaikkea se vanhemmuusvaisto teettää. Tarinat siitä, kuinka yksinhuoltajaisä tai -äiti sai potkut, kuinka sitä sinniteltiin päivästä toiseen, muutettiin pienempään asuntoon tai vanhempien kotiin, kunnes elämä saatiin taas raiteilleen. Tarinat siitä, kuinka ex-puoliso oli juoppo tai narkkari tai rikollinen, eikä ikinä maksanut penniäkään elatusapua. Tarinat siitä, kuinka kunnollinen, rehellinen, kirkossa käyvä hyvä mies on saanut vain osapäivätöitä, ja on taloudellisesti niin tiukoilla, ettei pysty maksamaan ex-vaimolleen elatusapua. Tarinat siitä, kun ei ollut rahaa maksaa sähkölaskua ja sähkölaitos katkaisi sähköt. Mikään näistä ei mediaa kiinnosta, mutta tämä on sitä tosielämää, jossa epävarmuus tulevaisuudesta ja jatkuva olemassaolon taistelu on hyvin monille vanhemmille kaikkialla tuttua. Arki on arkea kaikkialla, eikä median luomalla kuvalla ole mitään tekemistä sen kanssa, senhän me kaikki tiedämme. Tulkoon tavallisen kansan tarinat vihdoinkin kuultua! Miten teillä pärjätään taloudellisesti? Niille, jotka ovat yksinhuoltajia: minkälainen vaikutus erolla oli teidän taloudelliseen tilanteeseenne, tuliko muutos shokkina, vai olitteko tulotason putoamiseen varautuneita?
No nyt meni aika vakavaksi asia. Elämästä voi nauttia oli rikas taikka köyhä, ja rikkaat eivät ole edes tutkimusten mukaan onnellisia, raha ei takaa sitä onnea jota kaikki tavoittelemme. Onnellisuus tulee ihan muista kuin rahan lähteistä. Oltiin lasten kanssa eräänä päivänä kaupassa, ja kaikki hyllyjen ihanat houkutukset viettelivät lapsia. Ilkeä äiti ei kuitenkaan ottanut kuuleviin korviinsa lasten pieniä, anovia ääniä osta osta osta, vaan kylmästi johdatti joukon kassalle. Periaatteesta meillä ei lapsille kaupassa osteta 95% käyntikerroista mitään pienten sydäntä särkevistä rukouksista huolimatta ja vaikka rahaa olisikin, kovasydäminen äiti, mutta roinaa on kaapit pullollaan eikä millään niistä koskaan leikita. Joka kerta poika muistaa kuitenkin varmistaa Äiti onko sulla rahaa? Ja sen kerran kun jonkun pienen tavaran tai namin ostan, JESSS! tulee häneltä niin sydämen pohjasta. Takaisin kauppaan. Jonossa seisoessamme tyttö kajauttaa kaikkien läsnäolijoiden korviin kuuluvalla äänellä: ”Mommy, I wish you were rich!” eli äiti toivoisin, että olisit rikas. Hetken naurettuani hyvin perille mennyttä oppia siitä ettei kaikkea osteta mitä halutaan, piti kertoa lapsille tositarina miljonäärimiehestä (luin CNN:ltä eli senhän täytyy olla totta), joka oli suuren omaisuutensa kanssa niin onneton, että lahjoitti kaiken pois. Björn Wahlroosin täytyy olla aika onneton.
Onnea teidän kaikkien elämään sylintäydeltä, pärjäilkää!
hei, mielenkiintoinen blogi, toivottavasti kirjotat jatkossakin. ei pitänyt kommentoida koska ei mulla niin kummosta asiaa ole, mut aattelin että haluat ehkä tietää että täällä ruudun toisen puolen on joku joka tuntee sympatiaa!
ReplyDelete