Sosiaalisesta elämästä. Ja sen puutteesta.

Sosiaalista elämää sinkkuäidillä vaikeuttaa pari asiaa. Ensimmäinen on kaikille eronneille tuttu. Vaikka ystävyyssuhteet ystäväpariskuntien kanssa säilyvät, niin joskus käy vaan niin, että uuteen aviosäätyyn siirtyminen – eronnut, ei vakinaisessa parisuhteessa – on sen verran kaikille osapuolille outo tilanne, että sitä ei välttämättä enää tule vierailtua puolin ja toisin, eikä pidettyä yhteyttä entiseen malliin. Terapiassa, näin-toivut-erosta –oppaissa, netin täältä-apua-vaivaan-kuin-vaivaan –sivuilla ja ystävien neuvoissa kaikissa toistetaan sitä, että nyt pitäisi hankkia uusia ystäviä. Hmmm… Sinänsä hyvä neuvo, mutta kaikki tässä yhtälössä ei ihan ole kohdallaan. Huomioon ei ole otettu muuttuvaa tekijää, masennusta. Kuinka kukaan voi edes kuvitella, että sitä pystyisi eron jälkeen tuosta noin vain lähteä hankkimaan uusia ystäviä, kun elämä on mennyt kokonaan uusiksi ja masentaa. Pahasti. Ja pitkään. Perhe on kaukana Suomessa tuntien aikaeron päässä. Mutta onneksi terapeutti kuuntelee, kunhan sille siitä maksaa.

Kun tuntikausien terapiat on istuttu ja monta purkillista pillereitä popsittu, alkaa se paljon puhuttu pilven hopeareunus näkyä kaukana horisontissa. Jos tässä vaiheessa on jo joku ystävyyssuhde luotuna, sitä voi ihan harkita paikkakunnan iltaelämään tutustumista. Mielenkiintoista. Vuosien vieriessä ovat pelisäännöt saattaneet muuttua, ja ihan toinen maakin. Vertailevaa tutkimusta en ole kummassakaan maassa tehnyt, enkä aio tehdä, se jääköön jollekin nuoremmalle, jolla on se vaihe vielä elämässään elämättä. Mutta ystävien kanssa illallista kummoisempaa seuraelämää ei tarvitse olla, kun huomaa hyvin merkittävän asian. Nimittäin sen, että alkoholin käyttö on hyvin rajallista, kun joka paikkaan pitää aina mennä autolla. Taksin suburbiasta noutamaan saa hyvällä säkällä, ja takaisinkin, ehkä. Mutta niin epäluotettavaa se on, että ei kannata jättäytyä taksin varaan. Suomalaisella on selkäytimessään ”Kun otan, en aja. Kun ajan, en ota”. Sama mainos ei ole täällä arvatenkaan pyörinyt, ajamaan lähdetään rohkeasti, vaikka onkin otettu pari, kolme. Jos ilo ilman viinaa on teeskentelyä, niin siinä tapauksessa pitää löytyä joku autoa ajamaan, ja jollei sellaista henkilöä ole, niin sitten pitää opetella teeskentelemään.

Eräs terapeutti ja monet sinkkuystävät suosittelivat, että sitten jossain vaiheessa kannattaa mennä online dating –sivuille, siitä saa piristystä elämään ja ties vaikka löytääkin jonkun mukavan. Tällaisia palveluita löytyy vaikka kuinka paljon. Pitihän nettisivut tietysti käydä tarkastamassa. Plenty of Fish. Date Hookup. Ja nokkelin kaikista, iPhonen Who’s Here, jossa voi chattailla GPS-lokaation perusteella lähistöllä olevien ihmisten kanssa. Oooh, tämähän on kuin olisi shoppailemassa! Plenty of fish todellakin, tietokannat täynnä yksinäisiä ihmisiä (tai niin ainakin väittivät), joista voi valita kiinnostavimmat, iän, rodun, uskonnon, tulotason, pituuden, painon, koulutuksen perusteella. Juuri kaikkien niiden ominaisuuksien perusteella, joiden perusteella jos työpaikkaa täyttäessä tekisi karsintaa, seurauksena voisi olla tutustumismatka paikalliseen täysihoitolaan nimeltään vankila. Oooh, tämänhän on kuin olisi shoppailemassa : ( . Katumusvaihe tuli onneksi päälle ennen virheostoksia. Budjetti on käytetty, eikä itsekehu ole parhaita puoliani. Kun törkyviestejä alkaa tulla useampia, on aika poistua takavasemmalle.

Järkevää ja tervettä toimintaa tarjoaa meille kirkon yksinhuoltajaperheiden ryhmä. Ryhmän puitteissa on kaikenlaisia lapsille suunnattuja tapahtumia, kivaa koko perheen yhdessäoloa, nyyttäreitä, leirejä, Kids Night Out – iltahoitoa lapsille, että väsynyt äiti pääsee hetkeksi hengähtämään, ja ennen kaikkea samanhenkisiä ystäviä samassa elämäntilanteessa. Ja jos tuntuu siltä, että nyt kaikki menee vakavasti teeskentelyn puolelle, niin aina voi pirauttaa naapurin rouvalle, että tuletkos käymään, nyt on happy hour. Eikä tarvitse murehtia autolla ajamisesta!