Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, sanoo kiinalainen sananlasku. Hoen sitä kuin mantraa ottaessani esiin puutarhatyökaluja varhain lauantai-aamuna ennen päivälämpötilan kohoamista 35 asteen tuntumaan. Parissa kuukaudessa pihan pensaat ovat villiintyneet viidakoksi, ja vasta viime viikolla kitketyt rikkaruohot uhittelevat, että he tämän taistelun voittavat. Minähän näytän niille!
Joskus toivon, että talossa olisi mies. Vähän ennen palkkapäivää se käy mielessä. Ja erityisesti silloin, kun kaasuhellasta tuli kaasun hajua, lapset olivat jo nukkumassa, piti etsiä ohjeet kuinka toimia, saada lapset ulos talosta ja soittaa kaasulaitokselle samaan aikaa. Silloin pelotti. Tai silloin, kun olin ollut leikkauksessa, jonka jälkeen ei saanut nostella mitään kuukauteen. Entä jos olisi tullut tornadohälytys, ja olisi pitänyt lähteä kantamaan nukkuvia lapsia alakerran kylppäriin, ne tornadot kun tulevat aina illalla tai yöllä. Autoasiat vaativat mielestäni myös aina miestä. Tankata osaan, ja viedä auton pesulaan. Siihen se sitten jääkin. Mitä jos pissapojasta loppuu vesi? En edes tiedä, mistä konepelti aukaistaan. Ja se kojelaudassa sinnikkäästi palava merkkivalo, pitää viedä auto huoltoon. Siitäkin olen ihan varma, että siellä onnetonta naista uunotetaan, laitetaan korjauksen alle asioita, joita oikeasti ei tarvitsisi korjata.
Kaikenlaiset remonttiasiat ja korjaushommat ovat myös sellaisia, joiden osalta remontin tai korjauksen tekemään tulleet miehet varmasti nauravat partaansa höynäyttäessää avutonta naisparkaa. Mutta joskus yksinhuoltajuus voi kääntyä eduksi. Niin kuin silloin, kun meillä oli vesivahinko. Vakuutusyhtiö sanoi, että he maksavat korjaukseen tietyn summan. Kun kysyin parista firmasta tarjouksia, tarjoukset olivat kolme kertaa tuon summan suuruisia. Silloin pääsi itku. Myöhemmin yhdestä firmasta tarjouksen tehnyt mies soitti takaisin, ja sanoi, että oli huomannut, että olen vähän tukalassa tilanteessa vesivahingon kanssa, itsekin yksinhuoltajana hän ymmärtää ongelmat ja halusi auttaa. Hän tuli tekemään korjaukset, pimeästi tietysti, seuraavana viikonloppuna kaverinsa kanssa, ja tyytyivät vakuutusyhtiön korvaukseen. Pääsin vielä hänen pick-upinsa kyydissä rautakauppaan tekemään hankintoja, joita ei omaan pieneen autoon olisi mahtunut. Taivaan lahja, Joel ja hänen rämä pick-upinsa.
Useimmiten ajatus miehen tarpeellisuudesta tulee mieleen silloin, kun kohtaan jonkun eläinkuntaan kuuluvan edustajan. Ötökän. Puutarhakäärmeen. Opussumin pensaan alla. Ja sen kuolleen rotan, joka oli päättänyt päivänsä meidän patiolle. Silloin olisi ollut kiva lukkiutua sisälle ja soittaa APUA TULE PELASTAMAAN. Mutta ei, oli otettava lapio kauniiseen käteen ja koottava raato talteen, pussiin ja roskikseen. Pienellä miehellä on kuitenkin jo ison miehen geenit, ja käytös on joskus sen mukaista. On hellyttävää huomata, kuinka hänellä on ritarin- ja suojeluvaistot heränneet. Kun talosta löytyy joku eksynyt ötökkä, kuuluu: ”Äiti misson meijän kääpäslätkä?”. Voi pientä sankaria.
Amerikkalainen sinkkuystävättäreni lainaa aina omien ystävättäriensä puolisoita hoitamaan ns. miesten hommat talossaan. Ilmastointilaitteen suodattimen vaihtoon. Painavien tavaroiden nostoon. Kuljettamaan isoja hankintoja isoissa autoissaan. Suomalaiselle avun pyytäminen on vaan niin vaikeaa. Pitää pärjätä omillaan. Tai ehkä se on vain minä, joka on niin jääräpäinen enkä kykene pyytämään apua. Avun pyytämisen harjoittelua terapeutti ehdotti minulle, kun ensimmäistä sessiota oli alle puolet ajasta mennyt. Täytyy harjoitella. Seuraavan kerran ilmastointilaitteen suodatin täytyy vaihtaa kolmen kuukauden päästä, ehkä silloin jo osaan. Olen kateellinen teille Suomen yh-siskoille, joilla on isä, veli, setä tai eno lähimatkan päässä ja valmiina auttamaan.
Puutarhanhoidossa en kaipaa miestä. Tai no. Siihen nurmikon leikkuuseen, pelkään ruohonleikkureita. Niinpä maksan siitä, että joku käy sen minulle leikkaamassa. Mutta muuten en. Kädessä pysyy moottorisaha, pensastrimmeri, oksaleikkuri, lapiot ja haravat. Piha on vuodessa kokenut muodonmuutoksen, lapsilla leikkialue, hiekkalaatikko, uusia kukkapenkkejä on kaivettu ja reunustettu, löytyy laattaa ja kiveä, kaikki naisvoimalla ja sisulla tehty. Lauantaiaamuisin huudatan puutarhatyökaluja kilpaa naapureiden kanssa, enkä jää häviölle. Terapiaa se puutarhanhoito minulle on. Olen tainnut olla viime aikoina aika terapian tarpeessa.
Joskus toivon, että talossa olisi mies. Vähän ennen palkkapäivää se käy mielessä. Ja erityisesti silloin, kun kaasuhellasta tuli kaasun hajua, lapset olivat jo nukkumassa, piti etsiä ohjeet kuinka toimia, saada lapset ulos talosta ja soittaa kaasulaitokselle samaan aikaa. Silloin pelotti. Tai silloin, kun olin ollut leikkauksessa, jonka jälkeen ei saanut nostella mitään kuukauteen. Entä jos olisi tullut tornadohälytys, ja olisi pitänyt lähteä kantamaan nukkuvia lapsia alakerran kylppäriin, ne tornadot kun tulevat aina illalla tai yöllä. Autoasiat vaativat mielestäni myös aina miestä. Tankata osaan, ja viedä auton pesulaan. Siihen se sitten jääkin. Mitä jos pissapojasta loppuu vesi? En edes tiedä, mistä konepelti aukaistaan. Ja se kojelaudassa sinnikkäästi palava merkkivalo, pitää viedä auto huoltoon. Siitäkin olen ihan varma, että siellä onnetonta naista uunotetaan, laitetaan korjauksen alle asioita, joita oikeasti ei tarvitsisi korjata.
Kaikenlaiset remonttiasiat ja korjaushommat ovat myös sellaisia, joiden osalta remontin tai korjauksen tekemään tulleet miehet varmasti nauravat partaansa höynäyttäessää avutonta naisparkaa. Mutta joskus yksinhuoltajuus voi kääntyä eduksi. Niin kuin silloin, kun meillä oli vesivahinko. Vakuutusyhtiö sanoi, että he maksavat korjaukseen tietyn summan. Kun kysyin parista firmasta tarjouksia, tarjoukset olivat kolme kertaa tuon summan suuruisia. Silloin pääsi itku. Myöhemmin yhdestä firmasta tarjouksen tehnyt mies soitti takaisin, ja sanoi, että oli huomannut, että olen vähän tukalassa tilanteessa vesivahingon kanssa, itsekin yksinhuoltajana hän ymmärtää ongelmat ja halusi auttaa. Hän tuli tekemään korjaukset, pimeästi tietysti, seuraavana viikonloppuna kaverinsa kanssa, ja tyytyivät vakuutusyhtiön korvaukseen. Pääsin vielä hänen pick-upinsa kyydissä rautakauppaan tekemään hankintoja, joita ei omaan pieneen autoon olisi mahtunut. Taivaan lahja, Joel ja hänen rämä pick-upinsa.
Useimmiten ajatus miehen tarpeellisuudesta tulee mieleen silloin, kun kohtaan jonkun eläinkuntaan kuuluvan edustajan. Ötökän. Puutarhakäärmeen. Opussumin pensaan alla. Ja sen kuolleen rotan, joka oli päättänyt päivänsä meidän patiolle. Silloin olisi ollut kiva lukkiutua sisälle ja soittaa APUA TULE PELASTAMAAN. Mutta ei, oli otettava lapio kauniiseen käteen ja koottava raato talteen, pussiin ja roskikseen. Pienellä miehellä on kuitenkin jo ison miehen geenit, ja käytös on joskus sen mukaista. On hellyttävää huomata, kuinka hänellä on ritarin- ja suojeluvaistot heränneet. Kun talosta löytyy joku eksynyt ötökkä, kuuluu: ”Äiti misson meijän kääpäslätkä?”. Voi pientä sankaria.
Amerikkalainen sinkkuystävättäreni lainaa aina omien ystävättäriensä puolisoita hoitamaan ns. miesten hommat talossaan. Ilmastointilaitteen suodattimen vaihtoon. Painavien tavaroiden nostoon. Kuljettamaan isoja hankintoja isoissa autoissaan. Suomalaiselle avun pyytäminen on vaan niin vaikeaa. Pitää pärjätä omillaan. Tai ehkä se on vain minä, joka on niin jääräpäinen enkä kykene pyytämään apua. Avun pyytämisen harjoittelua terapeutti ehdotti minulle, kun ensimmäistä sessiota oli alle puolet ajasta mennyt. Täytyy harjoitella. Seuraavan kerran ilmastointilaitteen suodatin täytyy vaihtaa kolmen kuukauden päästä, ehkä silloin jo osaan. Olen kateellinen teille Suomen yh-siskoille, joilla on isä, veli, setä tai eno lähimatkan päässä ja valmiina auttamaan.
Puutarhanhoidossa en kaipaa miestä. Tai no. Siihen nurmikon leikkuuseen, pelkään ruohonleikkureita. Niinpä maksan siitä, että joku käy sen minulle leikkaamassa. Mutta muuten en. Kädessä pysyy moottorisaha, pensastrimmeri, oksaleikkuri, lapiot ja haravat. Piha on vuodessa kokenut muodonmuutoksen, lapsilla leikkialue, hiekkalaatikko, uusia kukkapenkkejä on kaivettu ja reunustettu, löytyy laattaa ja kiveä, kaikki naisvoimalla ja sisulla tehty. Lauantaiaamuisin huudatan puutarhatyökaluja kilpaa naapureiden kanssa, enkä jää häviölle. Terapiaa se puutarhanhoito minulle on. Olen tainnut olla viime aikoina aika terapian tarpeessa.
No comments:
Post a Comment